torstai 26. huhtikuuta 2018

Harsotusta ja hallaöitä

Pikku hiljaa olen kasvihuonetta valmistellut kesäkautta varten. Vanha pesuhuoneen kaappi sai uuden värin ja vähän korjailua osakseen. Valkoisena se olikin varsin ankean näköinen.


Viime kesäinen harsokokeilu kasvihuoneen kattoon oli mielestäni tosi hyvä ja samoin ripustelin ne nytkin. Ne antavat sopivasti suojaa liialliselta auringonvalolta ja kylmyyttäkin ne pitää ulkopuolella paremmin.

Osa kasveista on jo päässyt nauttimaan kasvihuoneen valoisuudesta. Peittelen ne yöksi monenkertaisilla harsoilla ja hyvin ovat selvinneet kylmistä öistä.


Onnistuin talvettamaan pari keijunmekkoa. Nyt toinen jo aloitti varovaisesti kehittelemään pieniä kukkia. Kerätyistä siemenistä on kyllä kasvussa lisää useammassakin purkissa. En ole kuin kerran ostanut siemenet ja joka syksy keräilen siemenkodat kuivatukseen ja niistä kylvän seuraavan kesän kukat.



Orvokit ei vielä aloita hetkeen kukintaa. Kiva niitä on kuitenkin seurailla ja kukkivat sitten pitkälle syksyyn kun aloittavat myöhemmin.


Petuniat ovat niin surkeita pitkiä huiskiloita. Ehkä niistä vahvistuu vielä jotain kesäksi.

Tänä vuonna ei onneksi harsosääskistä ole ollut harmia. Uskon että liiallinen sumuttelu viime keväänä oli ainakin osaltaan syynä niiden syntyyn. Tänä vuonna olen vältellyt sumuttelua ja niitä ei ole näkynyt.



Tomaateista osa on jo hyvän kokoisia mutta myöhemmin kylvämäni mustat tomaatit ovat vasta äskettäin koulitut. Ehkä kuitenkin ehtivät syksyyn mennessä ja loput kypsyvät sitten sisätiloissa. Tänään saatan viedä loputkin vielä sisätiloissa asustavat kasvihuoneeseen.



Kelloköynnöksiä onnistuin saamaan useampia kasvuun.


Samettikukkia on tulossa ihan tavanomaista pientä keltaista omista siemenistä. Uutena kokeiluna tilasin isompaa vaniljan väristä Impectalta.


Beth Alpha-avomaan kurkkua laitoin jo kasvamaan. Kasvihuonekurkun siemenet ovat liossa ja laitan ne tänään multiin samoin kuin spaghettikurpitsan siemenet.


Vaaleanpunaiset pelargoniat ovat aloittaneet kukinnan. Vieläkin on mullat vaihtamatta. Ehkä ensi viikolla sitten.



Pari vuotta sitten toin Kanarialta oliivin siemeniä ja laitoin pariin ruukkuun itämään. Nyt kummastakin on noussut alla olevan näköiset hieman puuvartisen oloiset mysteerikasvit. Ei ihan oliivilta mielestäni näytä. Tosin ne purkit ovat viettäneet aikaa milloin missäkin. Välillä ne olivat korallikanukkapuskan ja omenapuun alla ja välillä syreenipuskan varjossa. En oikein tunnista noita Puerto Moganin tuomisia vielä miksikään.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Ei vielä kiirettä

Viikonloppuna pistäydyimme mökillä katsomassa lumitilannetta. Otimme termokseen kahvit niin ei tarvinnut vesiä vielä laittaa eikä sähköjä käyttää.


Ei ole mitään kiirettä mökkikauden aloitukseen. Jäätkään eivät ole vielä tummuneet siihen malliin kuin ennen lopullista sulamista on tapana.


Meillä mökki saa uinua vielä talviuntaan rauhassa. Lämmöt ja sähköt laitetaan päälle vasta sitten kun rantavedet ovat vapaina ja pääsee saunasta kastautumaan. Lopullisesti  kesäkauden tuntee alkaneen sitten kun vedet ovat vapaina ja pörinat ilmaisevat venekauden alkaneen.


Pihaan asti emme päässeet kun tietä ei ole avattu kertaakaan kuluneen talven aikana. Tämä käynti oli
minulle ensimmäinen syksyn jälkeen. Isäntä käväisi kerran joulun alla kun oli paikkakunnalle muutakin asiaa.

* * * * * *

Vielä tuli muutama siemenpussi Impectalta. Spaghettikurpitsa ja kehäkukka on tälle kesälle. Latva-artisokka saa jäädä odottamaan seuraavaa suvea. Tuo kurpitsa on uusi tuttavuus samoin kehäkukan uusi värisävy. Onhan sitä voinut olla kotikaupoissakin mutta ei ole sattunut silmään.

torstai 12. huhtikuuta 2018

En yleensä vaihtele

Nyt kun kevät tosissaan on kääntymässä lämpimään täytyy sisähommat hoitaa alta pois että pääsee kasvihuone- ja puutarhahommiin heti kun lumi on sulanut.

Ulkoeteisen neljä ikkunaa tarvitsivat uudet kapat kun aurinko oli haperoittanut vanhat niin että pari niistä eivät kestäneet enää pesua.


Tuli sitten mieleen josko uusiin kappoihin voisi kokeilla kankaanpainantaa. Sopivaa kangasta sattumoisin vintiltä löytyikin, hamstraajaluonne kun olen ja säilön kaiken tulevaa mahdollista tarvetta varten.
 
Kankaanpainanta on tullut tutuksi kansalaisopiston kursseilla joskus muutama vuosi sitten.

Tein sabluunan netistä löytyvästä tähdestä vähän paksummalle muoville, kaksi vierekkäin niin kohdistus onnistuu paremmin.


Ihan kohtuullisesti mielestäni onnistuivat, parissa ensimmäisessä kapassa vähän epätarkkuutta muutamassa tähdessä mutta ei niitä kauempaa huomaa.


Noilla mennään taas muutama vuosi. Yleensä en vaihtele verhoja enkä kappoja kausien mukaan, ainoastaan pesen ja taas samat paikoilleen.


* * * * *

Tänään tein pitkän 12 km juoksulenkin ja huomenna olisi tarkoitus siivota grilliaitaus ja laittaa kalusteet kesää odottamaan. Toivottavasti ei lunta enää tule.

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Katto sai maalinsa

Viimein saatiin työn alle se mitä olen vuosikausia halunnut ja haaveillut. Talossamme salin katto on aikoinaan talon peruskorjauksen yhteydessä hiekkapuhallettu vanhoista maaleista. Se on ajan saatossa vain lisää kellastunut ja oli jo ihan liian tumma. Se on häirinnyt silmiäni ja mieltäni turhan pitkään.


Katon maalauksen teki haastavaksi se että huonekorkeus on kolme metriä ja lankkujen pinta on puhalluksen jäljiltä epätasainen maalattava. Lisähaastetta toi maalattava pinnan koko 50 neliötä.


Sain nyt sitten isännänkin innostumaan asiasta. Hän hakaisi maalit kaupasta ja minä kiipesin tellingeille. Viiden päivän sutimisen jälkeen katto on nyt maalipeitteensä saanut kahteen kertaan. Kattolistat ja takkihirret jäi vielä odottamaan seuraavaa voimain ponnistusta. Huonon maalausasennon ja maalattavan pinnan vuoksi kuvittelin että hommaan menisi kauemmankin.

Kahden päätyhuoneen katot ovat samoin käsitellyt mutta eivät häiritse siinä määrin että niitä tarvisi lähteä maalaamaan, ainakaan tässä vaiheessa. Oikeastaan ne pienuutensa vuoksi jopa sopivat luonnonvärisiksi.

 

* * * * *

Hyvää Pääsiäistä kaikille!


torstai 15. maaliskuuta 2018

Popsi, popsi....

Meillä pakastin on tyhjennyt oman sadon porkkanoista jo vuodenvaihteen tienoilla. Nyt porkkananhimo yltyi siihen pisteeseen että vastoin tapojani päädyin kaupan tarjontaan.

Aiemminkin olen kokeillut mutta maistanut niissä jotain kitkeryyttä johon omissa en ole törmännyt. Voihan kyseessä olla lajike-ero, kasvuolosuhteet tai jokin muu. Nämä ostoporkkanat olen kuorinut pesun lisäksi ja sitä kitkeryyttä ei ole nyt tullut esiin. Tulee vain mieleen että olisiko sittenkin jokin säilymiseen liittyvä aine ollut pinnassa.


Monet käyttävä porkkanat raasteena kuten äitinikin aikoinaan. Meillä porkkana päätyy paistinpannulle karkeana raasteena. Mausteeksi riittää pieni ripaus suolaa ja rakuunaa sekä tujaus viinietikkaa ja tietysti vähän öljyä. Kilon pussista riittää pakasteeseenkin pari pussia.


Viime vuoden tomaattisato nyt syöty. Pakasteesta olen hakenut sulatukseen ja smoothiekoneella surrauttanut tuoremehuksi pitkin talvea.


Kokonaisena pakastus oli tosi helppo tapa ja aion jatkossakin käyttää siinä vaiheessa kun taas kasvihuone puskee ylituotantoa.

* * * * *

Ensi kauden tomaatinalut ovat päässeet pintaan. Taas niitä tulee vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Täytyy kasvattaa osaa ulkona seinustalla. Viime kesänäkin menestyivät yllättävän hyvin vaikka kesä oli koleahko.

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Se onnistui

Ihan mielenkiinnosta päätin lähteä kokeilemaan vioittuneen näyttöpaneelin vaihtoa omaa kännyyn. Tilasin näytön Kiinasta ebayn kautta. Hintaa tuli noin 48 € free deliverynä ja tuli vieläpä kohtuuajassa.

Ennen tilausta tutkin youtubesta ohjeita vaihtoon ja näytön tultua sitten vain toimeen. Vaihto onnistui ja nyt Lumia 1020 on ihan kuin uusi peli.



keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Paluu pakkaseen

Lomat on vietetty ja paluu eilen illalla kotimaisemiin oli hyytävän kylmä.




Matkamme suuntautui Teneriffalle ja majoituimme Playa de Las Americaksen Villa Mandiin. Kolmio meille kolmelle naiselle oli hulppean suuri. Kolme parveketta puutarhaan ja yksi sisääntulopuolella saivat kyllä viihtyisäksi lomailun.




Viikkoon sisältyi paljon kävelyä ja kesäisten maisemien ihailua. Sää oli pääosin hyvä ja aurinkoinen tai puolipilvinen. Yhtenä päivänä kastuimme ja se olikin ainut sadepäivä viikon aikana.

Villa Mandi golf-alueen reunamalla oli kyllä onnistunut valinta majoittumiseen. Ruoat olivat ihan liiankin hyviä ja kalaa oli tarjolla monenlaista. Yleensä aiemmilla lomilla muissa kohteisssa on jäänyt kaipaamaan kalatarjontaa.




Yhtenä päivänä suuntasimme bussilla saaren pohjoisosan Santa Cruziin. Se oli meikäläisille pikkukaupungin asukeille ihan turhan suuri. Tulipahan kuitenkin käytyä.





Teiden lumihuippu pilkisti kukkulan takaa. Emme sinne edes yrittäneet kun kuulimme että siellä on lunta vähän alemmillakin kerroksilla ja joinakin päivinä ollut suljettuna.




Maanantai oli viikon lämpimin päivä ja rannat täyttyivät lomalaisista. Meillä jäi uinti tällä kertaa  toteutumatta.