torstai 26. huhtikuuta 2018

Harsotusta ja hallaöitä

Pikku hiljaa olen kasvihuonetta valmistellut kesäkautta varten. Vanha pesuhuoneen kaappi sai uuden värin ja vähän korjailua osakseen. Valkoisena se olikin varsin ankean näköinen.


Viime kesäinen harsokokeilu kasvihuoneen kattoon oli mielestäni tosi hyvä ja samoin ripustelin ne nytkin. Ne antavat sopivasti suojaa liialliselta auringonvalolta ja kylmyyttäkin ne pitää ulkopuolella paremmin.

Osa kasveista on jo päässyt nauttimaan kasvihuoneen valoisuudesta. Peittelen ne yöksi monenkertaisilla harsoilla ja hyvin ovat selvinneet kylmistä öistä.


Onnistuin talvettamaan pari keijunmekkoa. Nyt toinen jo aloitti varovaisesti kehittelemään pieniä kukkia. Kerätyistä siemenistä on kyllä kasvussa lisää useammassakin purkissa. En ole kuin kerran ostanut siemenet ja joka syksy keräilen siemenkodat kuivatukseen ja niistä kylvän seuraavan kesän kukat.



Orvokit ei vielä aloita hetkeen kukintaa. Kiva niitä on kuitenkin seurailla ja kukkivat sitten pitkälle syksyyn kun aloittavat myöhemmin.


Petuniat ovat niin surkeita pitkiä huiskiloita. Ehkä niistä vahvistuu vielä jotain kesäksi.

Tänä vuonna ei onneksi harsosääskistä ole ollut harmia. Uskon että liiallinen sumuttelu viime keväänä oli ainakin osaltaan syynä niiden syntyyn. Tänä vuonna olen vältellyt sumuttelua ja niitä ei ole näkynyt.



Tomaateista osa on jo hyvän kokoisia mutta myöhemmin kylvämäni mustat tomaatit ovat vasta äskettäin koulitut. Ehkä kuitenkin ehtivät syksyyn mennessä ja loput kypsyvät sitten sisätiloissa. Tänään saatan viedä loputkin vielä sisätiloissa asustavat kasvihuoneeseen.



Kelloköynnöksiä onnistuin saamaan useampia kasvuun.


Samettikukkia on tulossa ihan tavanomaista pientä keltaista omista siemenistä. Uutena kokeiluna tilasin isompaa vaniljan väristä Impectalta.


Beth Alpha-avomaan kurkkua laitoin jo kasvamaan. Kasvihuonekurkun siemenet ovat liossa ja laitan ne tänään multiin samoin kuin spaghettikurpitsan siemenet.


Vaaleanpunaiset pelargoniat ovat aloittaneet kukinnan. Vieläkin on mullat vaihtamatta. Ehkä ensi viikolla sitten.



Pari vuotta sitten toin Kanarialta oliivin siemeniä ja laitoin pariin ruukkuun itämään. Nyt kummastakin on noussut alla olevan näköiset hieman puuvartisen oloiset mysteerikasvit. Ei ihan oliivilta mielestäni näytä. Tosin ne purkit ovat viettäneet aikaa milloin missäkin. Välillä ne olivat korallikanukkapuskan ja omenapuun alla ja välillä syreenipuskan varjossa. En oikein tunnista noita Puerto Moganin tuomisia vielä miksikään.

6 kommenttia:

  1. Ihana kaappi kasvihuoneen säilytyksiä varten!
    Varmasti toimiva systeemi tuo harsosysteemi, kyllähän taimet tarvitsevat varjostusta ainakin alkuaikoina, ja heinäkuun helteillä myös. Minä laitan koko kasvihuoneen yli ulospäin kaksi harsoa lomittain, kasvari on 10m2, joten yksi ei riitä. Harso on valmiina nyt odottamassa milloinhan tohtisi taimet sinne siirtää.
    Sinullahan on jos vaikka mitä taimia, sammareita, keijunmekkoa ja niin hyväänäköisiä orvokkeja myös. Oi niin tutunnäköinen tuo kuva missä taimet on sijoitettu leipomolaatikoihin :) Täällä ihan sama juttu.
    Jännä kasvatus tuo oliivipuu, mukava varmasti seurata sen kehittymistä puuksi, vai pensasko se on.
    Oikein antoisia kasvatteluhetkiä sinulle, oli niin mukava postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varmaan samaa kokoluokkaa tuo Kivikankaan kaarikasvihuone. Tuo paikka on kuitenkin niin tuulinen että siihen ei varmaan kävisi ulkopuolelle laitettava harso.

      Poista
  2. Kaappihan piristyi kummasti. :) Ja kivalla mallillä näyttää kaikki kasvatukset olevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tuli tosiaan ihan toisen näköinen. Vielä kun viitsisi vaalean sinisen purkituspöydän maalata. Sekin on varastosta vanha itsetehty hoitopöytä tuotu vaan tarpeeseen.

      Poista
  3. Voi mitä ihanuuksia sinulla siellä kasvaakaan. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista