torstai 21. joulukuuta 2017

Joulu joutuu..

Tässä tuvassa hiljennytään vähitellen joulun viettoon. Huomenna käydään haudoilla.


Pitkästä aikaa aattona ovat kaikki lapsemme, lapsenlapsi ja koiruudet täällä joulua viettämässä kanssamme!

Lämminhenkistä ja Rauhallista Joulua kaikille!


maanantai 18. joulukuuta 2017

Kauniisti soi

Eilen illalla laskin puikot ja neulomukset toviksi pöydälle ja suuntasimme isännän kanssa kotikirkkomme joulukonserttiin. Kuorojen joulussa laulaa myös oman kotikylämme Liisa-tyttö. Soolo-osuus Beetlehemin yöstä tältä kultakurkulta sai ihan kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni, niin vaikuttavaa se oli.

Musiikkiopiston oppilaat vahvistivat tunnelmaa säestyksillään. Kauniisti soivat viulut, sello ja huilu.



Tuli niin vahvasti mieleen omien tyttärien nuoruusvuosien soitannat vastaavissa tilaisuuksissa.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Juhlapäivä

Päivän sininen hetki. - On niin juhlallinen ja nostalginen olo.


Suomi 100 vuotta  - Hyvää Itsenäisyyspäivää!

maanantai 4. joulukuuta 2017

Joulu lähestyy

Marraskuu meni taas hujauksessa. Adventiksi sijoittelin jouluvalot ikkunoille ja niillä sijoillaan ne saavat luoda tunnelmaa yötä päivää aina loppiaiseen asti.


Olen taas aloitellut lenkkeilyt pitkän tauon jälkeen. Puutarhan ja kasvihuoneen valmistelu talvehtimiseen vei niin ajan että ei tuntunut vaan ehtivän kaikkeen. Lenkkitien varrella puhuttelee aina nuo vanhat  rakennukset historioineen. Tuokin  nykyisin tyhjillääm oleva rakennus pitää sisällään pitkän historian.


Olen aloitellut havutyöt ja neljä palloa on jo päässyt muotoonsa. Täytyy etsiä jotain lisää käsien suojaksi kun pisteli homma niin kovasti sormille. Kumihansikkaita, sormista katkaistuna, olen käyttänyt. Ne suojaavat käsien herkimmän eli kämmenosan mutta ehkä muutakin täytyy kokeilla.

* * * *

Tänään pärähti korttitehtailu käyntiin. Ideat on aina niin totaalisen hakusessa. Ensin tuntui että nyt en keksi mitään. Käväisi jo mielessä kauppojen korttitarjonta.






No jotain sentään sain aikaiseksi. Muutama täytyy vielä tehdä.




Huomenna viedään kynttilät haudoille ja hiljennytään Itsenäisyyspäivän odotukseen ja viettoon.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!