torstai 23. huhtikuuta 2015

Mökille mieli

Vielä lisää kylvöjä. Laitoin kahta kurkkua, Vista F1 ja Saturn F1 kylvöön. Viime kesänä viljelin kurkut lavassa enkä kasvihuoneessa ja niin aion tehdä nytkin. Kasvihuoneeseen jää enemmän tilaa tomaateille ja muutamalle paprikalle. Kukat saavat tilansa myös mutta juhannukseen mennessä yritän saada suurimman osan jakoon ja kasvupaikoilleen.


Munakoison taimet ovat vielä pieniä. Noita en ole koskaan kasvattanutkaan, enkä edes vielä tiedä mitä niistä voisi ruoaksi laittaa. On kuitenkin mukava kokeilla uusia lajikkeita.

Petunioita olen koulinut parina päivänä. Osa niistä on leikkimökissä. Siellä on myös osaa tomaateista kun vaihdoin jo isompiin ruukkuihin. Lisälämpöä laitettiin patterilla kun meni nuo öiden lämpötilat turhan viileiksi.

* * * *

Tytär kävi viikonloppuna kotona koiruleiden kanssa. Vauhti noilla tytsyillä oli niin kovaa että piti jakaa ulkoiluvuoroja vähän erikseen ettei tulisi vanhinkoja.

Miksen minä pääse ulos leikkimään?


* * * *

Mökkijärvestä on jäät lähteneet viime viikonlopulla. Isäntä kävi laittamassa mökin kesäterään eli vedet ja sähköt päälle ja tarkisteli mahdolliset vuodot joita yleensä näin pakkaskauden jälkeen esiintyy.

Veli oli aloittanut myös mökkikautensa ja kalastuksensa. Kalastus on hänen intohimonsa mökkillä ollessa.

Saimmekin häneltä tuliaisina monenlaista kalaa. Isosta mateesta tein kalakeiton ja tosi hyvää tulikin. Iso siika savustettiin uunissa pussissa myös tänään iltapäivällä. Huomiseksi on maistelussa graavattua siikaa. Muut kalat laitoin pakkaseen. On kovin kalavoittoiset ateriat nämä muutama päivää.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Parempiin suihin

Voi tätä ihanaa kevätaikaa ja valoisuutta! On kiva seurata kasvussa olevien taimien edistymistä.

Tomaatit, varsinkin nuo aikaiset Outdoor Girlit, kasvavat aivan kohisten. Kuinkahan suureksi ehtivätkään ennen kasvihuoneeseen pääsyä.


Tänä vuonna rosan sävyinen kesäbegoniakin on tuottanut iloisen yllätyksen. Koskaan aiemmin huhtikuulla eivät taimet ole olleet näin suuria.


Keijunmekkoa olen latvonut haaroitumisen edistämiseksi ja laittanut latvat multaan. Niistäkin lähtee hyvin kasvamaan lisää. Aion myydä kirpparilla ylimääräiset pois samalla kun hankkiudun eroon ylimääräisistä tomaattien taimista.


Paprika on hidaskasvuinen. En sitä laittanutkaan kuin muutaman kasvuun.


Lobeliat edistyvät kylvöpoteissaan. En ole koulinut niitä ollenkaan kun ovat niin hentoisia.


Koristetupakat saa vielä kasvaa hieman ja koulin ne sitten


... samoin petuniat. Niitä on useampi väri, valkoista, sinistä, fuksiaa ja valkoisen muunnosta, kirjavan vaaleanpunaista. Oikeastaan noita sieltä odotan mutta omista siemenistä saattaa tulla ylläreitä niinkuin edellisinäkin vuosina.


Samettikukkaa laitoin vähän taas vaikka se ei suosikkini olekaan. Vaaleankeltainen väri kuitenkin piristää muuten valko-sini-fuksia värimaailmaani.


Ilman tappioitakaa ei tämän kevään taimiviljelyssä ole päästy.

Menin vintille kesäkamariin tarkistelemaan sinne muutama päivä sitten koulittuja kukkakaalin taimia.

Kolmestakymmenestä taimesta oli jäljellä vain pienet tyngät. Hiiri tai hiiret olivat pitäneet aikamoiset peijaiset ja nauttineet pöydän antimista. Roma-salaattikin oli siirtynyt parempiin suihin. Kukista yksi kiipeilevä sai vielä mahdollisuuden kukkaloistoon kesällä.

En ole tuota kasvia vielä livenä nähnytkään kun siemenpussi tuli kylkiäisenä.


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen tunnelmissa

Kuinka ollakaan pöydällämme on kukkina tulppaaneja ja vielä väriltään oransseja joka ei ole suosikkivärini ollenkaan. Tulppaaneja ei tule ostettua siksi kun kestävät niin vähän aikaa. Tavoistani poiketen ostin kuitenkin kun jotain piristävää halusin pyhiksi. Väriksi valikoitui tuo vaikka tarjontaa oli muutakin. Jotenkin se vaan hehkutti itsensä koriini.


Haeskelin torstaina vähän pääsiäistunnelmaa kotiimme myös leipomalla.


Sämpylätaikinan tein edellisenä iltana ja alustin sen vielä aamulla. Paksukuorisiahan niistä sitten tuli. Oppia ikä kaikki! Kun googlasin tuota paksukuorisuutta niin se aamuinen alustus olisi pitänyt jättää pois ja mahdollimman vähällä käsittelyllä saada taikina uuniin sämpylöiksi. Ehkä vielä joskus onnistun... :)


Tein vielä raparberipiiraan kun alkuun pääsin leipomuksissa. Yhtään en tiedä onnistumisesta kun en ole maistanut, mutta vanha jo kokeiltu ohje on kyseessä ja hyväksi silloin havaittu.

Kävimme isännän kanssa torstai-iltana hautausmailla sytyttämässä kynttilät omaisille.

Huomenna ehkä illan suussa teemme pienen kierroksen seudun kokoilla. Kylätalomme valkea makkaran ja kahvin myynnin lisukkeilla kerää jokavuotisesti väkeä kauempaakin.

Hyvää pääsiäistä kaikille!