Vielä lisää kylvöjä. Laitoin kahta kurkkua, Vista F1 ja Saturn F1 kylvöön. Viime kesänä viljelin kurkut lavassa enkä kasvihuoneessa ja niin aion tehdä nytkin. Kasvihuoneeseen jää enemmän tilaa tomaateille ja muutamalle paprikalle. Kukat saavat tilansa myös mutta juhannukseen mennessä yritän saada suurimman osan jakoon ja kasvupaikoilleen.
Munakoison taimet ovat vielä pieniä. Noita en ole koskaan kasvattanutkaan, enkä edes vielä tiedä mitä niistä voisi ruoaksi laittaa. On kuitenkin mukava kokeilla uusia lajikkeita.
Petunioita olen koulinut parina päivänä. Osa niistä on leikkimökissä. Siellä on myös osaa tomaateista kun vaihdoin jo isompiin ruukkuihin. Lisälämpöä laitettiin patterilla kun meni nuo öiden lämpötilat turhan viileiksi.
* * * *
Tytär kävi viikonloppuna kotona koiruleiden kanssa. Vauhti noilla tytsyillä oli niin kovaa että piti jakaa ulkoiluvuoroja vähän erikseen ettei tulisi vanhinkoja.
Miksen minä pääse ulos leikkimään? |
* * * *
Mökkijärvestä on jäät lähteneet viime viikonlopulla. Isäntä kävi laittamassa mökin kesäterään eli vedet ja sähköt päälle ja tarkisteli mahdolliset vuodot joita yleensä näin pakkaskauden jälkeen esiintyy.
Veli oli aloittanut myös mökkikautensa ja kalastuksensa. Kalastus on hänen intohimonsa mökkillä ollessa.
Saimmekin häneltä tuliaisina monenlaista kalaa. Isosta mateesta tein kalakeiton ja tosi hyvää tulikin. Iso siika savustettiin uunissa pussissa myös tänään iltapäivällä. Huomiseksi on maistelussa graavattua siikaa. Muut kalat laitoin pakkaseen. On kovin kalavoittoiset ateriat nämä muutama päivää.
Olet oikea multapeukalo.
VastaaPoistaMatikkasoppa on herkullista, njams.
Mainiota viikonvaihdetta!
Kiitos samoin sinne!
VastaaPoistaNamskis mitä kalaherkkuja! Madesoppaa parempaa ei olekaan!
VastaaPoistaKiva, kun saatte korkata pian mökkikauden. Parempaa paikkaa rentoutumiselle ei olekaan.
Auringonsäteitä viikonloppuusi <3
Mökillä käytiin saunomassa ja ja haravoimassa- Yövyttiin ja nyt jo ollaan kotona kun tuo sää meni surkeaksi.
PoistaVoi nami, mulla tuli oikein nälkä heti!
VastaaPoistaPitäisköhän tehdä huomenna kalaruokaa, luultavastikkin,hi!
Hyvää oli kalakeitto ja tänään syötiin savustetusta lahnasta tehtyä kiusausta. Pikkuisen lisäsin siihen myös tonnikalaa ja kermaa tietysti. Hyvää oli sekin.
Poista