Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Paluu pakkaseen

Lomat on vietetty ja paluu eilen illalla kotimaisemiin oli hyytävän kylmä.




Matkamme suuntautui Teneriffalle ja majoituimme Playa de Las Americaksen Villa Mandiin. Kolmio meille kolmelle naiselle oli hulppean suuri. Kolme parveketta puutarhaan ja yksi sisääntulopuolella saivat kyllä viihtyisäksi lomailun.




Viikkoon sisältyi paljon kävelyä ja kesäisten maisemien ihailua. Sää oli pääosin hyvä ja aurinkoinen tai puolipilvinen. Yhtenä päivänä kastuimme ja se olikin ainut sadepäivä viikon aikana.

Villa Mandi golf-alueen reunamalla oli kyllä onnistunut valinta majoittumiseen. Ruoat olivat ihan liiankin hyviä ja kalaa oli tarjolla monenlaista. Yleensä aiemmilla lomilla muissa kohteisssa on jäänyt kaipaamaan kalatarjontaa.




Yhtenä päivänä suuntasimme bussilla saaren pohjoisosan Santa Cruziin. Se oli meikäläisille pikkukaupungin asukeille ihan turhan suuri. Tulipahan kuitenkin käytyä.





Teiden lumihuippu pilkisti kukkulan takaa. Emme sinne edes yrittäneet kun kuulimme että siellä on lunta vähän alemmillakin kerroksilla ja joinakin päivinä ollut suljettuna.




Maanantai oli viikon lämpimin päivä ja rannat täyttyivät lomalaisista. Meillä jäi uinti tällä kertaa  toteutumatta.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Nyt nautitaan kesästä

Omenapuut ovat viimein päässeet kukinnan alkuun niin kotona kuin mökilläkin. Mökin kaksi puuta ovat tänä kesänä ensi kertaa oikein runsaassa kukassa. Toisesta puusta ei vielä olla saatu edes maistisia aiempina vuosina.


On vähän myöhässä kylvöt tänäkin vuonna. Muut ovat blogeissaan kuvanneet jo pitkään aikaansaannoksiaan kylvörintamalla. Toivottavasti syksy on lämmin että aika sadolle riittää.


Tänä kesänä kokeilen jälleen kerran kukka- ja parsakaalin kasvatusta. Olen harsottanut kasvupenkit että ei tuholaiset ehtisi nakerrella lehtiä ennen kukintaa. Nyt tilasin Kärkkäiseltä lisää kanankakkaa ja luomulannoitetta ja yritän runsaampaa lannoitusta kuin viime vuonna. Meidän paikkakunnalta oli kanankakka tilapäisesti loppunut jokaisesta liikkeestä josta kyselin.


Tomaatit ovat aloittaneet kukinnan. Niitä on nyt aika runsaasti kun purkeissakin on ylimääräisiä odottamassa jakelua.


Tänä vuonna en saanut petuniaa onnistumaan esikasvatuksessa lähes tulkoon ollenkaan, mutta sääkukkia on aika runsaasti nupulla. Kukkivat sitten kun ehtivät.


Perennapenkissä tuo keltainen, kultatyräkki muistaakseni nimeltään, on nyt innostunut kasvamaan kun siirsin sen viime syksynä uuteen paikkaan.


Tulimme tänään mökille nauttimaan kesästä kun aurinkoinen lämmin päivä näille kulmille saatiin.

Tämä juhannuksen alus on ihaninta aikaa vuodesta.



Kukkia on täälläkin avautunut vaikka vähempään huoltamiseen väkisinkin jäävät kuin kotikukat.



Pihan puoli on iltapäivisin aina niin aurinkoinen. Vähiin jää siellä istuskelut kuitenkin kun järvi ei näy sille puolen mökkiä.

Harvakseltaan on tullut postailtua kun tuntuu että ei ole mitään erikoista kerrottavaa ja kuvattavaa. Luontokin on vaan odotellut kesän alkamista. Ehkä se tästä nyt alkaa.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Aitoja kreetalaisia pikkukyliä

Olemme nyt muutaman päivän viettäneet kesäisen lämpöisissä maisemissa.


Tämän kesän kohteeksi valitsimme Kreetan Agia Marinan ja majoittajaksi Eleftherian joka sijaitsee rauhallisissa yläkylän maisemissa kilometrin verran rantatieltä ylös.


Kamera kädessä on tullut kuljeskeltua ja bongailtua kaikkea mielenkiintoista. Yhden tiehaaran tuntumasta havaitsin kaksi latva-artisokkaa, tai siksi ainakin nuo arvelin.


Kylään johtavan tien vierustalla kasvoi kurkun näköisiä pieniä palleroita. Täytyypä tutkia jossain vaiheessa mitä mahtavat olla.


Näitä kaktuksia olen kuvannut Kanarian reissuillakin.


Leppoisa talon vahti viettää siestaa ja vähät välittää ohi kulkijoista.


Tänään teimme pikkujunalla Seven Villages-tripin sisämaahan.


Matkalla saimme ihailla aitoja kreetalaisia pikkukyliä.


Joka kylässä oli oma temppelinsä


Paluumatkalla ohimme myös vähän karumman asumuksen, ihan oikean vankilan joka turvatasoltaan on kuulemma korkeaakin luokkaa.


Tripin jälkeen päädyimme Kato Staloksen kohdilta jälleen rantatielle...


Huomenna loma on puolisessa. Mitähän ohjelmaa loppuosalle kehittelisi? Altaalla eikä rannalla ole vielä ehditty nautiskella ollenkaan, ehkä siis sinne.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Etelän lämmöstä

Tämän talven lämpöinen viikko vietettiin pikkuisen San Aquilan rinteessä. Parvekkeemme tarjosi ihanat näkymät merelle ja ympäristöön.


Loman ensimmäisen iltapäivän kiertelimme ihan lähimaastoa. San Agustinin tarjonta jätettiin seuraavalle päivälle.


Kesä oli alkanut ja kisulikin löytänyt lämpöisen paikan päiväunilleen.



Yksi päivä vietettiin Puerto Ricon rinteitä ihmetellessä. On siellä näkymät kohillaan jos ylhäällä asustelee.


Saattaisi meikäläistä jo huimata noilla parvekkeilla.


Erikoisen kasvin bongasin mutta jätin pistokkaat napsimatta. Käväisi kyllä mielessä. En ole ennen tuollaista nähnytkään.



Tuulivoimaloita on "kasvanut" kuin sieniä sateella. Ainakin sellainen tunne tuli kun noita propelleja oli joka puolella. Kävimme bussilla Las Palmasissa. Päivä oli viileä, tuulinen ja vähän sataa tihuutti. Ihan omiaan bussimatkailuun.


Auringon nousua tuon valkoisen rakennuksen vierestä tuli ihailtua joka aamu. Myös koneiden laskukierrokset sattuivat sopivasti illan istujaisiimme seurattaviksi.


San Aquilan pikkukivinen ranta oli sympaattisen söpö majakoineen.


Pieni lisäys tekee sisäänkäynnistä persoonallisen.


San Agustinin lauantaimarkkinat ja sunnuntain kirppari sekä maalaismarkkinat tuli kaikki nähdyiksi. Voi sitä tavarapaljoutta!


Marina Solin asuntomme oli todella viihtyisä ja hotelli ja palvelu kaikin puolin ok. Maksullinen nettiyhteys pelasi moitteettomasti koko viikon.


Kotiinlähtö viivästyi nelisen tuntia. Koneeseen jouduttiin vaihtamaan rengas ja sitä odotellessa tuli
haahuiltua terminaalissa. Hyvin se aika sielläkin meni. Eipähän ollut kiire minnekkään.


Viimein päästiin matkaan ja kapteeni kertoili persoonallisesti rengasoperoinnin ja kotimatkan reitin.