lauantai 28. heinäkuuta 2018

Satonäkymiä

Kyllä nyt satoa pukkaa. Olen jo aiemmin säilönyt kurkkuja ja pikkelsiksi on päässyt myös osa kurkuista ja kesäkurpitsoista.

Spaghettikurpitsa on uusi tuttavuus ja mielenkiinnolla lähdin kokeilemaan ensimmäisen pallon mahdollisuuksia syötäväksi. Ohjeen mukaan paistoin puolikkaita uunissa ensin reilut puoli tuntia. Heitin pellille myös sisuksesta tyhjätyt siemenet. En tiedä mitä niistä kehittelisin mutta kunhan kokeilin.


Kypsymisen aikana paistoin jauhelihaa sipuleineen ym lisukkeineen ja saatuani molluskat uunista "raastoin" haarukalla spaghetit joukkoon. Sitten vain paistosainekset uuniin ja kermaa höysteeksi sekä juustoraastetta päälle. Ihan hyvää siitä tuli ja on nyt syöty jo useamman kerran.


Lisää noita palloja on tulossa. Nyt vain puutarha pursuaa ylen määrin kaikenlaista syötävää. Tomaatteja on riittänyt syötäväksi mutta hitaasti punastuvat. Tosin kaikki muut tuntuvat kypsyvän etuajassa niin helposti odottaisi jo tomaattejakin.


Parsakaalet onnistuivat hyvin tänä vuonna. Olen niitä jo paloiteltuina pakastanut jonkun verran. Kukkakaalitkin ovat kukintonsa tehneet mutta joku kärsimys osaa vaivasi. Sain kuitenkin niitä vähän pakkaseen.


Kurkkuja riittää nyt kun kylvin lisää juhannuksen tienoilla. Menetettyäni muutaman taimen pelkäsin sadon jäävän vähäiseksi .


Vadelmat on meidän seuduilla poimintavalmiita. Osa jo putoileekin. Mökkimaisemista olemme löytäneet pari sopivaa paikkaa villivadelmien poimintaan. Täällä kodin lähiympäristössä ei niitä olekaan.


* * * * *

Isäntä on hoidellut painepesurilla matot puhtaiksi kun oma aikani menee kasvihuonepuuhissa. Mattopyykkäröinnille nämä helteet ovatkin olleet ihanteelliset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti