keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kolmen kombo

Vaikka olin jo päättänyt rauhoittaa karviaiset puskiin vain syöntimarjoiksi niin en malttanut kuitenkaan jättää kokeilematta hyötykäyttöä mehussa. Meidän makeat kesäomenamme ovat kypsyneet ja mehuksi lähdin niitä kokeilemaan. Kesäomenat eivät säily syöntikelpoisina joten ne on jotenkin säilöttävä. Jotain kirpeyttä mehuun kuitenkin kaivattiin ja karviainen sopi oikein hyvin. Vielä kun rikastin makua parilla mansikkarasiallisella niin maku oli aivan loistava. Kolmen aineksen kombo toimi tässä hyvin.


Värikin tuli entisajan limpparin näköiseksi. Maijallisesta lirutteli nelisen litraa mehua. Kilo sokeria oli sopiva määrä makeutukseen. Lisäsin vielä suolaa vajaa teelusikallisen pehmentämään lopputuloksen samettiseksi makeudeksi.


Mehun käyttö on varsin vähäistä meidän taloudessa. Pahalta tuntuisi kuitenkin puutarhan tuotteita pilaantumaan jättää.

Viime kesännä mökkimatkoilla huomasin postilaatikoiden juurella muovikasseja täynnä omenoita. Teksti SAA OTTAA oli selvästi näkyvissä. Mielestäni se oli hieno oivallus ylimääräisten jakamisesta. Kaikilla ei ole ollenkaan ja toisilla liikaakin.


Mökkitontin puolukat ovat kypsyneet. Mustikoita tulee väkisinkin mukana poimiessa. Olemme erotelleet ne muuhun käyttöön. Ihan hyviä ovat vielä nekin.


Tänään oli ihana kesäinen päivä. Aamusta tein pitkän hölkkä/kävelylenkin ja sitten olikin mukava löhöillä auringon lämmössä.






Vesillä oli muitakin nautiskelijoita.





Huomenna vaihteeksi kotimaisemiin. Puutarha ja kasvihuone odottaa hoitajia.

2 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä mehulta!
    Tuo suolan lisääminen oli minulle uutta, täytyypä kokeilla seuraavan kerran kun teen mehua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä mieltä ravitsemusasiantuntijat ovat tuosta mutta luulisi että ei suurta haittaakaan tuollaisesta määrästä voi olla.

      Poista