maanantai 20. syyskuuta 2010

Tasan kymppi

Tänään 20.9. 2010 meidän Bella -koirulimme täyttää tasan KYMMENEN VUOTTA.

Päivänsankarin terveys on ollut tähän asti hyvä. Muutaman vuoden takainen kohtutulehdus ja sitä seurannut kohdunpoisto ovat olleet suurin terveyttä uhkannut tapaus.

Päivänsankari unilla mökin terassilla

Bella on kotoisin Rovaniemeltä ja oikeata kennelnimeltään King-Baronen´s Isabella. KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä näkyy että pentueeseen on kuulunut 9 hauvelia (3 urosta ja 6 narttua).

Bella haluaa joskus pehmoisiakin päiväunia sängyllä



Bella tuli perheeseemme tyttäremme ja silloisen kaverinsa hankkimana. Erinäisten vaiheiden jälkeen Bella muutti meille tilapäisesti asumaan. Tilapäisestä asumisesta tuli myöhemmin pysyvä olomuoto. Näin sitten Bella on ollut perheemme jäsenenä suurimman osan elämästään.

Pate ja Bella pärjäävät keskenään oikein hyvin

Muistan kun Bella tuli ensi kertaa meille joulun tienoilla niin jopa ulkoportaat teettivät pikkuiselle pallerolle vaikeuksia korkeutensa vuoksi.

Jääkaapin vartiointia

Bella kookkaalla olemuksellaan pitää hyvin kaupustelijat ja muut satunnaiset kulkijat loitolla. Usein vieras auto pihaan päästyään kääntää nokkansa kohti tuloreittiä kun näkee Bellan muhkean olemuksen lähestyvän.

Salin viileys kesällä oli tuikitärkeä Bellan hyvinvoinnille

Kerran yksi satunnainen kävijä oli päässyt sisälle, mutta Bella havahduttuaan vieraasta ei päästänytkään vierasta ulos vaan vartioi häntä ulkoportailla. Aikansa siinä odoteltuaan vieras oli viimein uskaltautunut "hurtan" nuuskittavaksi. Muutahan se ei teekkään, mutta vieraathan eivät sitä tiedä :) Säikäytetty henkilö oli naapurissamme hurttakokemuksestaan näin kertonut.

Ei Bella aivan sisäkoira ole. Pakkasilla vahti viihtyy hyvin pihalla.
Vietimme viikonlopun mökillä. Ensimmäinen pihatienoon haravointi jo hoidettiin ja kesäkukista vaihdettiin osa talvihavuihin ja koristeisiin.

Kävimme myös uimassa muutaman kerran vaikka vesi oli jo aika viileää. Uiminen kyllä virkistää mukavasti ja aikaan energisemmän olon.

Hyviä viikonalkuja kaikille!

16 kommenttia:

  1. Onnea Bellalle!

    Nuo kuvatekstijutut on kivat, tykkään.

    Pitänyt monesti kommentoida kaikenmoista, mutta aina ovat sanat hukkuneet matkalle. Miten sanoa mitään, jos on noista sinun säilöntätouhuista ihailusta mykkänä? :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut 10 vuotiaalle!! :)

    VastaaPoista
  3. Voi suloista Bellaa! Meillä on vähän sama Sakun kanssa. Ison koiran nähdessään vieraat eivät aina astu ulos autosta. Ei sekään kyllä muuta tee kuin pussaa, tosin mustelmaisen suupielen siitä voi saada, sen verran rajuja on Sakun pusut.

    VastaaPoista
  4. Suloinen Bella teillä siellä! <3 Ihana lemmikki, niin suloinen ja ihanan iso! <3 Onnittelut Bellalle!

    VastaaPoista
  5. Onnea suloiselle ja hurjan vaaralliselle Bellalle ;-)
    Se on hyvä että te Paten kanssa vahditte jääkaappia niin se ei pääse mihinkään karkuun.

    VastaaPoista
  6. Voi,että Onnittelut tulee tosin jälkijunassa,kun en oo ennättänyt täällä käymään,mutta Onnittelut 10-viotiaalle koiruukselle,näyttää tosi voimakkaalle ja hyvin näkkyy tulevan toimeen kissan kans,yhteityöllä se sujuu.:D.Mukavaa Tiistai aamun jatkoa!

    VastaaPoista
  7. oi,mikä ihana karvaturri :)
    Onnea hänelle!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 10-vuotiaalle veteraani Bellalle!
    Ja ihana tuo teidän talo.

    VastaaPoista
  9. Oimjoi,hurmaava Bella.

    Onnittelut hänelle.

    Koirat on kyllä niin ihania kavereita.

    VastaaPoista
  10. Voi ei, miten lutunen koira! Niin söpö!!

    VastaaPoista
  11. Onnea koiruliinille! :)
    Ihanat kuvat, täälläkin on haaveissa koira, kun nyt viimein on se oma pihakin. Mutta katsotaan nyt, ehkä vielä jokupäivä vahti saadaan meillekkin! :)

    Kiva, kun olit jättänyt merkin itsestäsi, osasin näin perille.

    Ja juuri pähkäilin mitä tehdä kypsyneistä tomaateista, jotka ovat vähän kitkeriä, kun "pakotettu" kypsymään loppuun sisällä. Edellisessä postauksessa loistava ohje, joka täytyy kyllä kokeilla. Kiitos! :)

    Mukavaa sunnuntai-päivää!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanan suloinen Bella-koira! Onnea minunkin puolestani kunnioitettavan iän saavuttamisesta. Toivottavasti on vielä paljon hyviä ja onnellisia vuosia edessä päin.

    Mukavaa alkavaa viikoa sinullekin!

    VastaaPoista
  13. Onnea Bellalle. Hauska tutustua!

    VastaaPoista