maanantai 29. heinäkuuta 2013

Superia

Viime viikonloppu mökillä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Ei ollut jaakko vielä kiveänsä heittänyt meidän järveen, päinvastoin, vesi oli vasta nyt päässyt parinkympin yläpuolelle.


Liikkeellä oli  monenlaista kulkijaa.

Levä yritti ajoittain vallata rantavesiämme mutta pieni tuulen vire sen onneksi aina nopeasti häivytti.


Uimassa käytiin vielä lähdön päälle kun oli saatu paikat kuntoon seuraaville mökkiläisille. Siskon tyttö perheineen viettää siellä muutaman päivän.

Toivon mukaan kesän lämpimät jatkuu vielä.

* * * *

Lehtikaalin erinomaisuutta mainostin jo edellisessä postauksessa. Nappasin kuvia vielä tuosta superfoodista.

Tuossa chipsit suuremmassa kulhossa ja kuivattu tuote pienemmässä. Monitoimikoneen silppurilla pyöräytin kuivatut muutaman kerran jotta sain siistin aineksen säilytettäväksi.

Kuivauksen toteutin verkkopohjaisessa puukehikossa. Kuivuu tosi nopeasti itsekseen ilman mitään energiaa.


Olemme käyttäneet tuota chipsimaustettua sekoitusta myös salaattina.

Laitan vielä sekoituksesta ohjeen jos joku lukija ei ole edellistä postausta havainnut.

Siis lehtikaalit riivitään sopiviksi paloiksi ja lehtiruodit poistetaan. Sitten vähän öljyä, cashewpähkinää jauhettuna, suolaa, ja oluthiivahiutaleita. Nuo ainekset sekoitetaan ja siinä se. Kannattaa kokeilla.

Toki tuohon sopii vaikka mikä muukin sekoitus. Tuo tuntui vaan hyvältä niin en ole muita mausteseoksia kokeillut.

* * * *

Seuraava postaus saattaa ollakin jotain muuta kuin puutarhaa. Siitä sitten myöhemmin...

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Maistelua ja odottelua

Viimein on päästy maistelemaan oman kasvihuoneen satoa. Pari kurkkua saavutti korjuumitan ja maltoin poimia ne maisteluun.


Vähän paksummalta kuori omissa kurkuissa vaikutti kaupan vastaaviin verrattuna, mutta erittäin maukkaita olivat. Harvakseltaan tuntuvat valmistuvan edellisiin vuosiin verrattuna. Etunsa siinäkin koska taloudessamme on vain kaksi syöjää.

Kirsikkatomaateista ensimmäiset ovat kohta korjuukunnossa.

Marmande-pihvitomaateillakin väri on alkaa vaihtua mutta vielä on vihreä päävärinä.


Chilejä on paljon kasvussa. Nuo ovat ensi kokeiluja ja siemenet laitoin itämään aivan kaupan tuoreista pötkylöistä.



Paprikat puskevat molluskoita. Ne kypsyvät kyllä tomaattien tavoin sisätiloissakin jos eivät ehdi punaista väriä saada poskiinsa. Onhan tässä vielä aikaa...


Puutarhasta lehtikaalia olen jo kerännyt harson alta. Kuivattuna ja silputtuna on  jo purkeissa ja osasta satoa olen paistanut lehtikaalichipsejä. Ihania olivat.



Jotkut kuivaavat mutta minä kokeilin chipsejä aivan uunin alhaisella lämmöllä paistamalla. Ruokaöljyä, suolaa, cashewpähkinää ja oluthiivahiutaleita sopivasti. Näitä aineksia ripottelin ja sekoittelin kaalin joukkoon. Sitten vain ainekset pellille ja uuniin.Vähän sekoittelua vielä välillä niin kypsyy kaikki rapeiksi ja suussa sulaviksi.

Kovat lehtiruodit kannattaa poista ennen tuota sekoitusvaihetta ja repiä lehdet suupaloiksi.

Nuo chipsit murustettuina sopivat myös hienosti salaatin päälle ripoteltuina ja toivat kivasti väriä ja makua salaattiin.

Lipstikkaakin on kuivattuna ja osaa juuri kuivumassa. Niillä taas talven maustelee.

* * * *

Nyt seuraa kukkapläjäystä. Valkoinen kesäbegonia ei ole kuulunut suosikkeihini mutta sitä tuli sekoituksessa ja nyt aivan kivan näköistähän tuo on. Samassa sekoituksessa tuli myös muutama alempana oleva tummalehtinen ja punakukkainen versio. Yritän saada siemeniä noista ensi kesäksi.





Petunioista on tullut kivoja värejä muunnoksina. Sateinen kesä ei ole ollut oikein suosiollinen petunioille.

Ylimääräisiä kukkia olen myynyt kirpputorilla pois kun oli niin paljon. Pelargonioista olen säästänyt vain muutamia kappaleita kutakin väriä. Yksi amppeliin sopiva on tuo vaalean punainen vähän lohen punaiseen vivahtava.



torstai 11. heinäkuuta 2013

Suven suloisuutta

Voi tätä ihanaa kesäaikaa! Puutarhassa ja kasvihuoneessa kaikki kasvaa kohinalla. Meidän kulmilla sadetta on saatu sopivasti. Ei ole tarvinnut paljoa kastella muita kuin tietysti kesäkukkia astioissaan.

Pihvitomaatti Marmande on ollut kasvussaan ja tomaattien kehityksessä vähän ongelmainen. Monia raakileita on mustunut alapinnaltaan ja pudonnut pois. Joitakin viallisia olen poiminut itsekkin. Nyt tilanne on rauhoittunut ja terveitäkin pallukoita on kehittymässä. Punaista väriä saadaan odotella vielä jonkin aikaa.


Kirsikkatomaatti Sweet Cherry on kasvattanut paljon pieniä tomaatteja, mutta punaiseen väriin on vielä aikaa. Kuvaan osuivat suurimmat yksilöt.


Kurkuista saadaan kohta maistiaisia. Ensimmäiset pari piilottelevat niin että en saanut kelvollista kuvaa tähän.


Latva-artisokan esikasvatuksista selviytyi ainoastaan kolme tainta kasvimaalle asti. Sijoitin nuo onnekkaat palsternakkapenkin keskelle. Hyvin ovat yhdessä viihtyneet. Kukinnoista ei ole vielä mitään havaintoa.


Unikkoa laitoin kylvöön sen suuren siemenkodan vuoksi. Ajatuksena oli hyödyntää niitä jouluisissa hyasinttiasetelmissa. Kauniita nuo kukatkin ovat mutta pudottavat vaan terälehtensä turhan joutuisasti.


Valkoisen petunian siemenistä syntyi muutamia ihanan herkkiä vaalean lilan muunnoksia. Yritän saada noista siemeniä ensi keväälle.



Puutarhassani uutena tulokkaana tälle kesälle oli tsinnia. Sitä odotin innolla kukkaan. Väri lime houkutti. Vaikka kukat onnistuivatkin hyvin niin jotenkin tuo kukinto ei niin sykähdyttänyt kuin oli kuvitellut. Joku ötökkäkin yritti niitä nakertaa mutta onneksi sain sen taltutettua.

* * * *

Olen harsotuksella saanut lehtikaalin ja nauriin suojeltua kirvoilta. Olen myös käyttänyt nokkosvettä ja tuhkaa. En tiedä mikä noista torjunnoista on parhaiten tehonnut mutta kumpikin kasvusto on ihmeen tervettä. Samettikukkaa on kasvussa myös noilla riveillä mutta aika vähän. Rucola on säilyttänyt lehtensä myös ehjinä.

Edellinen nauriskokeilu muutaman vuoden takaa epäonnistui täysin tuholaisten hyökättyä kasvujeni kimppuun. Nyt odotan kovasti sileäposkisia naposteltavia.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pikku sisko

Päivät kuluu kasvihuoneella, kesäkukkien ja kasvimaan parissa niin että blogi on jäänyt väkisinkin harvemmalle päivitykselle. Ehkä tämä tilanne vielä tästä korjaantuu jossain vaiheessa.

* * * *

Tytär ja Fiia-koiruli kävivät runsas viikko sitten. Tulo toisella on aina yhtä vauhdikas.


Fiialla oli näytettävääkin. Oma pikkuinen sisko Sissi-vehnis tuli näytille ensi kertaa.


Fiiuska on hoitanut ison siskon roolinsa todella hienosti.


Yhdessä tutkittiin salaattikylvöksiä





Välillä otettiin vauhdikkaita spurtteja.


Iso siskon perään piti päästä. Mansikkapuskat pienille jaloille olivat turhan kookkaita.


Hellyyttävä parivaljakko, Fiia ja Sissi.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tungosta

Kukkia siellä ja kukkia täällä..... Kasvihuoneemme tahtoo käydä ahtaaksi, vaikka kohtuullisen suuri onkin.


Olen joutunut jo vähän kerrostuspuuhiin. Valkoiset petuniat nostin kukkapöydän avulla toiselle tasolle


Tämän viikonlopun aikana sain aikaiseksi muutamia istutuksia suurempiin astioihin. Teen valmiiksi sitä mukaa kun astioita löytyy ja ideoita syntyy.


Kurkku kasvaa kohisten ja on aloittanut kukinnan.


Sateisina ja kylminä päivinä en ole vienyt kukkia ulos ollenkaan.


Marmande - pihvitomaatti ja Sweet Cherry - kirsikkatomaatti ovat saaneet muutamia pieniä, suloisia raakileita aikaiseksi.


* * * * *

Tänään huomasin mansikkamaalla jonkun tuholaisen aikaansaannoksia. Osa mansikan lehdistä on reijitettu aivan kokonaan.

Täytyy huomenna käydä suurennuslasin avulla tutkimassa tuhotyön aiheuttajaa.

Mäntysuopakäsittelyä ajattelin ensi hätiin heittää niskaan ja väkevää nokkosvettäkin on varastossa.  

* * * *

Laitoin tänään meidän Bella-hauvelin haudalle lisää kukkia ja muutenkin vähän ehostin paikkaa. Tiistaina tulee kuluneeksi vuosi siitä kun Belluska saatettiin koirataivaaseen katselemaan touhujamme pilven reunalta.

Se oli aina mukana puutarha- ja kasvihuonehommiani tarkkailemassa. Haikealta tuntuu vieläkin...

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kasvuja

Hupsista kun aika on ollut kortilla. Kasvihuone kukkineen ja muine taimineen on vienyt täysin ajan. Petuniat ovat aloittaneet kukintansa.


Tällä hetkellä sinisiä ainakin vielä puuttuu. On ihana seurata minkä värisiä ilmaantuu kun siemenet ovat omia kerättyjä. Valkoisetkin ovat jo päässeet kukkavaiheeseen joskin eivät sattuneet linssin saavuttamiksi.

Monia muitakin kukkia on kasvussa. Tsinniaa odotan kovasti kun sitä ei ole aiemmin tullut kokeiltua.


Palsternakan taimet odottavat kasvimaalle pääsyä. Kasvimaatyöt ovat jääneet kovin myöhäiselle ajankohdalle.


Basilika tekee valtaisia lehtiä.

Olen sumutellut Jaakontaian vastinetta, triakontanoli-vesiseosta ja kovasti tuntuu kasvutehoa tuo seos lisäävän kaikissa kasveissa. En muuta selitystä niiden kasvuvoimalle keksi. Harmi vaan että en jättänyt sumuttelun ulkopuolelle mitään. Nyt ei ole mihin vertaisi.


Kurkkua laitoin suureen saaviin ja pohjalle salaojituksen. Kastelu tulee Blumat-järjestelmästä joka meillä on käytössä nyt ensimmäistä kesää.


Kuvassa yksi kasteluanturi. Näitä on nyt kaikkiaan 24 ja kasteluletkua 6 metrin verran, eli kaksi 3 metrin letkua nurkassa nököttävästä suuresta vesisäiliöstä.


Hyvin on toiminut tuo kastelujärjestelmä ja auttaa huimasti kasteluhommissa. Järjestelmä ei tarvitse paineistettua vesiliitäntää eikä sähköä.


Meillä vesi tulee tuosta suuresta sinisestä säiliöstä joka on asetettu puolisen metriä korkeammalle kuin kasvit.

Ylimääräisiä tomaatin- paprikan- chilin- ja suippopaprikan taimia sain kirpputorille myyntiin kun tuli laitettua liikaa kasvuun. Hyvin ovat käyneet kaupaksi.


Viikonloppuna olimme mökillä ja laskettiin vene vesille. Laituri laitettiin edellisenä viikonloppuna.


Mökillä rinteen kukat ovat kovasti kasvaneet ja osa jo kukintaansa lopettamassa.

Kasvimaalle sain kylvöt aloitettua vasta nyt!! Olen seurannut blogeista kuinka muilla on jo taimet suuria ja meillä siemenet vielä pusseissa.

Onhan tässä toki syksyyn aikaa. Salaatteja kuitenkin omasta maasta tekisi jo mieli. Kylvin salaattifenkoliakin. Koskaan en ole sellaista kokeillut.

Lehtikaaliakin on esikasvatuksessa. Ne täytyisi myös saada maahan.

* * * *

Kyllä on ihanaa tämä valoisuus ja lämpimät säät! Ei malttaisi mennä nukkumaan ollenkaan.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivän pajupuuhailuja

Äitienpäivänä kaksi lasta oli kotona käymässä ja toisen Fiia-koiruli sai nauttia vapaana juoksentelusta. Me kun asumme taajaman ulkopuolella niin tontilla tilaa riittää. Hyvin tuo puuhakas tytteli tuntuu rajat sisäistäneen.


Oli ihana kun kävivät. Toinen tyttäremme asuu kauempana eikä ehtinyt tänne asti.


Käväisimme lenkillä ja keräsin pajuja askarteluun. Olen aiemmin purkanut pajukorin joka alkoi hajota. Nyt viimein sain aikaa korjauksen toteuttamiseen. Mielenkiinnolla kokeilin kun en ole aiemmin tuollaisia töitä tehnyt.

Vielä täytyy muovitus laittaa sisäpuolelle ja sitten ulos ja kukat sisuksiin.


Lopuista aineksista kyhäsin vielä kranssin johonkin puutarhasomistuksiin.


* * * * 

Blogiin tulee parin viikon tauko kun käväisemme siskon kanssa hakemassa kesästartin Kreikasta Kosin maisemista.

Olen viritellyt taimikasvatuksiani sellaiseen valmiuteen että isäntä pystyy hoitamaan niitä viikon verran.