tiistai 23. elokuuta 2011

Löytöjä

Tänään oli ihana ilma ja lähdimme siskon ja hänen miehensä kanssa sienimetsään.

Muutama tunti siinä vierähti verkalleen kuljeskellessamme. Löydöiksi voisin mainita kanttarellit. Niitä saimme yhden paistoksen verran sankoihimme. Näillä seuduilla ne ovat harvinaisempia kuin eteläisemmässä Suomessa. Tavallisia kangasrouskuja kyllä löytyy. Niitä laitoin likoon huomista keittämistä varten.


Noiden mainittujen lisäksi herkkutatit olivat ilmestyneet kärryteiden varsille. Suurin osa niistä oli vielä niin ihanan pieniä ja madottomia. Puhdistin ne ja viilutin leivinpaperin päälle kuivumaan. Sienikeitto niistä tulee erityisen herkullista.


* * * *

Minulla on yksi pitkällinen projekti pihapiirissä meneillään. Siivoan yhtä monista ulkovarastoista. Sitä ei ole pohjia myöten siivottu meidän asuinaikanamme ollenkaan. Ties koska yleensäkkään.

Ostin hengityssuojaimen turvaksi myyräkuumeelta. Paljon törkyä sieltä purkautuukin. Vähän päivässä, paljon viikossa ... Joskus saan sen päätökseen. Tuo tämänpäiväinen sienireissu taas siirsi työn etenemistä.


Kahdet vaunut näkivät päivänvalon pitkästä aikaa. Toiset niistä olivat tyttäriemme nukeille ostetut ja toiset vanhemmat lastenvaunut edellisten asukkaiden jäämistöä. Maitotonkkia on säilytyksessä toisessakin varastossa ja nyt kaivoin esille muutaman.


Varaston toinen sivu on vielä arvoitusta. En ole päässyt siivouksessa vielä sinne asti. Postaan siitä erikseen jos jotain mainitsemisen arvoista löytyy.

* * * *

Ensi viikonloppuna mökkimaisemissa vietetään venetsialaisia. Näillä näkymin mekin vietämme viikonlopun omallamme. Laitetaan ulkotulia laiturille ja terasseille ja nautitaan kesän viimeisistä hetkistä, toivon mukaan lämpöisessä säässä.

Heissan taas!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pikavisiittejä rättänän kera

Viikko sitten meidän Bella-koirulimme ja tietysti mekin saimme savon maisemista tyttäremme porukoineen pikavisiitille. Olivat menossa länsirannikolle ja mennessä poikkesivat. Kamerani ei ehtinyt kunnolla Fiia-neidon tuloon mukaan.

Tuo epämääräinen karvapallo kuvassa on tuleva vierailija. Bella ottamassa vierasta vastaan omalla verkkaisella tavallaan.


Tänään aikomukseni oli tehdä lounaan jälkkäriksi mustikkapiirasta kahvin kyytipojaksi. No eihän se ilman vehnäjauhoja onnistunut. Onneksi muistin rättänän. Hyvin muunneltu versio siitä tuli kun tein vain puoliskan satsia. Tuo rättänä eli mustikkakukko pitäisi nimensä veroisesti peittää myös päältä samalla aineella.


Hyvää se oli noinkin ainakin jäätelön kanssa ja varmaan myös vaniljakastike sopisi hyvin.


Tämä tyttäremme porukka Fiia-koiruleineen oli nyt tänään palaamassa takaisin savon maisemiin ja poikkesivat kotitanhuvilla taas.

Heidän lähtiessään Bella tuntui ihmettelevän että joko nyt nuo lähtee,  juurihan tulivat.

Olen viikolla taas kerännyt talteen kasvimaan tuotteita. Tillit meni jo silputtuna pakkaseen. Sipulinvarsia pilkoin jonkin verran kuivatukseen uuninpelleille viime vuoden tapaan. Talvella niista saa mukavaa väriä keitoksiin.


* * * *

Tänään nuorin lapsistamme, poika, täyttää kaksikymmentäkolme vuotta. Niin ne vuodet vierii. Laitoin onnittelut tekstiviestillä mökillemme jossa hän kavereineen viettää merkkipäiväänsä.

* * * *

Uusi viikko on taas alkamassa. Toivottavasti kesäisissä keleissä saadaan nauttia elokuun päivistä.

Hei taas!

torstai 4. elokuuta 2011

Sadonkorjuuta

Elokuu on käynnistynyt sadonkorjuun merkeissä. Olemme isännän kanssa olleet puskissa lähes päivittäin. Viinimarjasato on aivan kohtuullinen, joskin parempiakin vuosia on ollut. Olen keitellyt mehuja sitä mukaa kun maijallinen on täyttynyt, toisia pulloja pakkaseen ja osaa lasipulloihin tuvan kellariin. Pienen satsin tein mehusta hyytelöäkin.


Kurkkua pukkaa kasvihuoneessa niin nopeasti että oli pakko jo laittaa osaa säilökkeeksikin avomaakurkun tapaan. Viime vuonna tein samoin ja syödyksi tulivat talven mittaan.


Mansikoista, jo pakastetuista, olen keitellyt hilloa samalla kun hellan ääressä seisoskelen.

Mökkitontti tuotti taas mustikoita riittävästi ja vielä jäi muillekkin poimittavaksi.




Naapuri keräsi viime viikolla toisen tuorerehusadon tuolta kuvan vainiolta.

Meidän tuvassa kun on ikkunat kolmeen ilmansuuntaan niin tapahtumista ympärilläkin pysyy hyvin "lutrulla".

* * * *

Kyllä on ollut ihana lämmin kesä. Välillä vähän lämpöä ehkä liikaakin mutta hyvä näin. Toivon mukaan elokuu pysyisi vielä kesäisenä.

Kuulumisiin!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kesäelämää

Eilen kävimme taas saunomassa ja yhden yön tietämän viettämässä mökkielämää. Oli ihana peilityyni järvi ja lämmin vesi uiskennella.


Makasin terassin keinussa JUJU-kerhon kirja käsissä, välillä mansikkapirtelöä maistellen. Kyllä kesä on ihanaa aikaa :)

* * * *


Paikallisen palo- ja pelastuslaitoksen vene oli illan suussa partiointikierroksellaan. Näillä vesillä tuo uljas punainen on suurimpia mitä näkyy. Olen pyrkinyt bongaamaan sitä kameraani jo jonkin aikaa. Vauhti sillä yleensä on niin kova, että kun äänen kuulee, ei kameraa ehdi ajoissa näppeihinsä saamaan.

* * * *

Meillä on erittäin kova uimaripoika tyttöystävineen lähes mökkinaapurina. Tämä pari asustaa sen verran kaukana että harvoin käyvät mökillä mutta nyt eilen olivat. Joukossa oli kolmaskin "vesipeto". Eilen illalla havahduimme kun kuului iloista puheen sorinaa ja polskimista aivan rantamme tuntumasta. Nämä nuoret polskuttivat vastapäiseen saareen välillä uintilajia vain vaihdellen. Hetken siellä rannalla ilta-auringosta nautiskeltuaan tulivat samalla tavoin pois. Ei voi kuin ihailla tuota mahtavaa uintikuntoa mikä noilla nuorilla on.

* * * *



Kesäbegonian kasvatuskokeiluni keväällä onnistuivat yli odotusten. Tilasin yhden pussin siemeniä ja niistä on riittänyt ja riittänyt, jopa muualle jaettavaksi asti. Itsellä on noita kuvien laatikoita useampia, ja kaikki siis yhdestä siemenpussista.

Ei muuta tällä kertaa. Heippa taas!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kasvihuoneen kuulumisia

Heinäkuu on kääntynyt puolenvälin loppuosalle. Kylläpää kesä on mennyt yhdessä hujauksessa. Tosin tämä aika on ihanaa kasvihuoneen ja puutarhan sadon seurailussa ja käytössä.


Omavaraisia olemme tällä hetkellä jo salaattiaineksista, siis kurkusta, tomaateista, salaateista ja punasipulista.


Odotan innolla satoa paprikoista joita on parikymmentä kasvamassa. Harvakseltaan jo kukkivatkin ja muutamassa jo raakileita.


Erityisen odotuksen vallassa olen päärynämelonien suhteen. Sellaisia en ole koskaan maistanut. Kukkia niissä on paljon. Olen pienellä siveltimellä pölyttänyt niitä varmistaakseni sadon maistelun jossain vaiheessa. Ohjeissa mainittiin että kasvatetaan kuten tomaatit. Tosin en tiedä pitäisikö pensasmaista kasvutapaa vähän rajoittaa. Tekee nimittäin aika monihaaraisia kasvustoja. Riittääköhän kasvien energia tosiaan joka oksaan? Kuvassa alla raakileita noista uusista kokeiluista.


Mansikkasato on poimittu ja pakastimessa. Erityisen ihanaa ja terveellistä on mansikkasmoothie johon laitan pakastemansikan ohella vaniljajogurttia, maitoa ja makeutuksena hunajaa. Nam!

Täytyy lähteä nukkumaan tästä. Hyvää viikonloppua!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

On lautalla pienoinen...

Mökkimaisemissa ollaan taas.

Mökkimme sijaitsee merkityn veneväylän varrella. Kesäisin on nautinto seurailla ohitse lipuvia veneitä ja muita kulkupelejä.

Tänään huomio kiinnittyi lauttaan johon näytti olevan yhdistetty sauna ja terassi. Kyllä nuorilla miehillä mielikuvitusta riittää... siis miehiä yläterssilla näytti ainoastaan olevan.


Viime viikonloppuna lähitienoon nuoret mökkiläiset olivat kyhänneet kokoon myös uivan terassin. Hauska tekele sekin.


Minulle hyvin tärkeä osa mökkielämää on ympärillä olevat ihmiset niin vesillä kuin maissa.

Kun syksy koittaa ja mökit hiljenevät ja vesillä ei näy ketään niin huvitus itseltä myös hiipuu täällä oloon.

* * * *

Kirpparilla käväisin viikolla. Puukengät lähtivät mukaani. Noilla on kiva kopistella mökin terassilla.


Huomenna mennään paikkakunnan kesämarkkinoille. Toivon mukaan sää ei ole sateinen.

Hyvää viikonloppua teille kaikille!

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Huoltoa ja vartiointia

Lämpöiset kelit ovat hellinneet meitä taas. Pysyäkseen freeseinä kesäkukat tarvitsevat jatkuvaa huoltoa. Maitokärryillä kasteluveden kuljetus hoituu mukavasti ja roskasanko kulkee mukana kärryissä. Varsinkin petuniat vaativat jatkuvaa kuivien kukkien nyppimistä.



Aiemmin postailin purjosipuleille laittamistani tuista. WC-paperiholkit olisivat toimineet oikein hyvin jos nuo siivekkäät pihapiirimme asukit eivät olisi kiinnostuneet niistä. Ne kävivät poissaollessamme nyppimässä holkkeja maasta ja samalla ilmeisesti maistelivat purjojakin. Ainakin katkaistuja sipuleita oli turhan paljon.




Torjunnaksi haittatöille kokeilin kahta, pojan vanhoista leikkikaluista, löytämääni käärmettä sekä lisäksi vähän kiiltolankaa siimaan. Toistaiseksi tilanne on rauhoittunut ja purjot ovat saaneet kehittyä ja kasvaa rauhassa.

* * * *

Mökillä ollaan taas viikonloppu. Kasvihuoneen kastelua on osittain delegoitu kotiin jäävälle pojalle. Näin kuumilla keleillä kastelu on jouduttu hoitamaan aamuin illoin. Kerta päivässä ei riitä.



Tämä ilta on ollut ihmeen rauhallinen. Ei hyttysiä eikä paarmoja ole ollut yhtään ja pieni tuulenvire on sopivasti viilentänyt ilmaa. Bella vetelee sikeitä unia terassilla.

Hyviä viikonloppuja kaikille!