Pihasyreenit ovat kukkineet jo muutaman päivän. Nämä syreenit olen aikoinaan tuonut lapsuuskodistani. Sinne muistan taimet tuodun yhdellä Kalajoen käynnillä äitini lapsuuskodin seinän vierustalta silloisen automme pienen Renault 4CV:n tavaratilassa. Se tavaratila oli auton etuosassa ja moottori oli takana. Jotkut asiat ne jää ihmeesti lapsen muistikuviin vaikka eivät niin suurimerkityksisiä olisikaan.
.
Suopursu kukkii nyt runsaasti. Alkuviikon mökkikäynnillä kävin siemailemassa tien vieressä niiden metsäisen pihkaista tuoksua. En malttanut kuitenkaan katkaista maljakkoon niitä vaan ikuistin digille. Saavatpahan kukkia rauhassa kasvupaikoillaan.
Kotitalon kuistin nurkassa juhannusruusu aloitti sopivasti kukinnan keskikesän juhlan kunniaksi. Paikka on aika kuiva mutta olen silloin tällöin sitä kastellut ja vähän kanankakkarakeitakin heitellyt juurelle.
Meille tuli keskiviikkona kaksi karvaista kamua juhannusvieraiksi. Täällä niillä on rauhaisa juhannus maalaismaisemissa. Tyttären väki tulee noutamaan hoidokit sunnuntaina.
Viime viikolla illansuussa pari hirvenvasaa eksyi metsästä peltomaisemiimme. Aikansa siinä olinpaikkaansa ihmeteltyään laskeutuivat joen uomalle ja sieltä jatkoivat joen ja tien ylityksen jälkeen muihin maisemiin.
Hyvää ja rauhaisaa keskikesän juhlaa kaikille!
Hyvää juhannusta!
VastaaPoistaKiitos samoin!
PoistaKerrankin juhannusruusun kukinta osuu juhannukseen. Ja aika komeasti se nyt kukkiikin.
VastaaPoistaVasat taisivat olla vähän irrottelemassa tai emältä piilosilla.
Hyvää juhannusta sinulle!
Kiitos samoin!
PoistaHyvää juhannusta sinulle myös! (:
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHyvää Juhannusta!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMukavaa juhannusta :)
VastaaPoistaKiitos!
Poista