tiistai 22. maaliskuuta 2016

Etelän lämmössä

Kesää odotellessa viikko lämpöisessä teki todella hyvää. Siskon kanssa tallasimme Maspalomasin ja Inglesin katuja ja polkuja ympäristöineen jokaisena päivänä.
  


Majoittajaksi valitsimme kodikkaan Vistaflorin aamupalalla. Sijainti Inglesin kainalossa oli meille oikein sopiva.


Teimme pitkiä kävelylenkkejä. Aktivointirannekkeeni tallensi kuuden päivän saldoksi runsaat 90 kilometriä.


Kissoja alueellamme oli useita ja moni majoittuja näytti ruokkivan niitä. Kyllä mekin kuivamuonaa lähikaupasta haimme kun lähinaapurimme lähti pois hoivaamasta. Nopeasti oppivat kisulit löytämään ruokaa antavan asunnon.


Yhdellä päiväkävelyllä kummastelimme erikoista arkkitehtuuria. En ymmärrä miksi tuo olisi hieno.


Sisäänkäyntipuoli tuohon Expo Melonerasiin näytti allaolevalta.


Perjantaipäivän ohjelmaksi asetimme bussireissun Puerto Moganiin.


Mogan alueena oli aika pieni ja alunperin kalastajakylä johon turismi on tuonut lisämahdollisuuksia ansioon. Sattumalta osuimme markkinapäivälle ja kansaa olikin runsaasti liikenteessä.




Sunnuntaina tuuli oli vähän rauhallisempaa ja niinpä suuntasimme askeleemme dyyneille.


Otimme uimavermeet mukaan. Yllätykseksemme nudistit olivat levittäytyneet laajemmalle ja toissavuotinen normaaliuimareiden alue oli joutunut siirtymään lähemmäs kauppakojuja.

Ilman rihman kiertämää ei kuitenkaan ollut tarkoitus uiskennella joten jätimme käärmenäyttelyn ja suuntasimme kohti puvustettuja uimareita.


Eilen, maanantaina oli aika jättää lämpöiset maisemat.

Kotimatka sujuikin hieman eri reittiä kuin tulo. Reittimuutos aiheutui kuulemma Ranskan lennonjohtajien lakkoiluista jos oikein kuulimme. Lento suuntautui Afrikan rannikkoa pitkin kohti Lähi-itää ja sieltä Italian kautta pohjoiseen. Veli oli seuraillut lentoamme Flighradarista. Oli jo kuulemma käväissyt mielessä konekaappaus, mutta onneksemme ei siitä kuitenkaan ollut kyse.


* * * *

Nyt taas arkisten asioiden pariin ja uusia kylvöksiä alulle. Ehkä se kesä sieltä tännekin tulee kun ehtii.

11 kommenttia:

  1. Oih, tekisi niin hyvää päästä lomalle jonnekin lämpimään! Oma matkani on vielä kuukausien päässä.
    No ei ihme,jos veljesi oli kaappausta epäillyt! Väkisinkin sitä tulee mieleen epäilyksiä, jos lentoreitti muuttuu oleellisesti. Seuraan itekin joskus lentoja, kun sukua on ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ennen ei noin poikkeuksellista reittiä ole sattunut meille. Vielä kun ottaa tämän ajankohdan huomioon kaikkine tapahtumineen niin käväisi itsellekin siellä koneessa mieleen että jos tämä olisikin jotain sellaista. Katseltiin kuitenkin kun lentoemot niin iloisina ja rauhallisesti hoitivat ruokapuuhia että tuskin sellaisesta on kuitenkaan kyse.

      Poista
  2. Olipa mukava breikki talven keskellä. Ja ahkerasti jaksoit kävellä; tuo 90 km:n saldo on jo melkoinen matka.

    Hyvää pääsiäistä ja onnellista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Tulipa ikävä oikein kunnon rentoutumislomaa :) Ranskassa oli juu lennonjohtajien lakko, jännitettiin pääseekö mies Ruotsiin, mutta ei kestänyt onneksi kuin yhden päivän. Eilen tosin sitten oli muita viivästyksiä kentillä Brysselin terroriteon takia. Surullista, niin surullista.

    Mutta teidän loma kuulosti hienolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä maailma mennyt niin kummaksi että oikein hirvittää. Kun saataisiin joskus vielä vakaampi olotila kaikille ja tuo Isis "aisoihin".

      Poista
  4. Saitpa viettää ihanan lämpimän loman, vähän kateellinen olen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ihmeellistä kävellä siellä täysin kesäkeleissä hihattomissa asuissa. Oikein sopiva lämpötila kävelyyn kun ei yli kolmenkymmenen lämpötila mennyt mutta yli 20 kuitenkin.

      Poista
  5. Teillä olikin kiva lomareissu varmaankin.
    Tulin sulle toivotteleen hyvää Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista