"Huomenna en enää tuu"

Olen aikoinaan kerännyt lasteni kerho- ja kouluvuosilta jokaiselle omat albuminsa luokka-, oma- ja pikkuisista kaverikuvista.

Kahden nuorimman albumit ovat kuta kuinkin kunnossa mutta vanhimman tyttären albumin lehdet olivat ruskistuneet niin pahoin että uusimisen tarvetta koko kansiolle on ollut jo vuosikausia. Aina se on vaan jäänyt ajatuksen tasolle.

Nyt kappeja siivotessani törmäsin taas tuohon saamattomuuteeni ja viimein sain työn alulle. Ostin albumin ja kuvat jo siirsin mutta tekstit jäi sopivan piirtokynän puuttuessa odottamaan.

* * * *

Siinä kuvia siirrellessäni muistelin noita aikoja entisiä.

Tyttären sosiaalisten taitojen ensi askeleet haettiin Vapaakirkon päiväkerhosta.

Puolipäiväisessä englanninkielisessä leikkikoulussa kuljetin tätä typykkää pari vuotta kun hoitopaikassa, jossa pikkusisko oli, ei ollut tälle vanhemmalle kokopäiväistä paikkaa.


Sitten oli olikin jo siirtyminen oikeaan kouluun. Ala-asteella pienessä kyläkoulussa opiskelu oli turvallista ja kotoisaa.

Tosin viedessäni tätä ekaluokkalaista syksyllä toisena aamua kouluun hän siinä koulua lähestyttäessä ohimennen mainitsi että "huomenna en enää tuu". Sopeutuvaisena lapsena hän ei asiasta kuitenkaan sen kummenpaa numeroa tehnyt.

Yläasteellakin räpsittiin ryhmä- ja omakuvia joka vuodelta.

Muistaakseni viihtyvyys isossa koulussa ei ainakaan aluksi ollut samaa luokkaa kuin ala-asteella. Koulukiusaamistakin oli tuohon aikaan ollut jo havaittavissa mutta ongelmaa ei siihen aikaan vielä niin tuotu esille kuin nykyään. Emme me kotona edes tienneet siitä kuin joskus vuosien päästä.

Ja sitten viimein lukiosta ulos onnellisena kohti uusia opinahjoja.