maanantai 12. toukokuuta 2014

Toukokuun toimia

Maalla kevät tuo pelloille niin tutut pörinät. Ennen kylvöpuuhia maasta kerätään suurimmat kivet pois. Toinen naapuri on kääntänyt ja äestellyt jo viikko sitten.


Kuusiaidan tällä puolen on touhuttu vähän toisenlaisessa projektissa. Neljä ratapölkkyä sai tehtäväkseen reunustaa töyhtöangervopuskia. Siirsin ne pois perennapenkistä kun kasvoivat niin valtaviksi.



Laituri saatiin viikonloppuna veteen. Vesi oli vielä varsin kylmää mutta kävimme saunasta pariin otteeseen kastautumassa ja aamu-uinnitkin hoidettiin vanhan tavan mukaan. Lämmin suihku oli kyllä tarpeen kylmän kylvyn jälkeen.

Tein ennen saunaa puolentoista tunnin hölkkälenkin ja kuuntelin Järviradiota. Voi sitä tyytyväisyyden tunnetta minkä tuollaisesta saa aikaiseksi.



Poika ja toinen tytär porukoineen kävi Äitienpäivänä. Vauhtikaksikko Fiia ja Sissi riemuitsivat vapaana juoksusta.


Fiia keräilee käpyjä ja tuo niitä heiteltäviksi.



Esikoululaisten iloiset äänet kuuluvat vielä muutaman viikon. Kyläkoulun pikkuiset tekevät metsäretkiä meidän pieneen lähimetsään.


Tänään olen siirrellyt osan kukista ja tomaattejakin muutaman kasvihuoneeseen. Kävin juuri peittelemässä niitä harsolla yöksi. Toivottavasti selviävät yön kylmistä tunneista.

8 kommenttia:

  1. Kevät on kovin työteliästä aikaa, mutta ihmeesti jaksaa kaikkea touhuta vaikka talvella joskus hiipiikin mieleen ajatus, miten taas kaikesta selviää. Päivä päivältä lähestytään l'ämpimämpää aikaa täällä suomenselälläkin. Toivottvasti nyt yöpakkaset on jo ohi. Nyt on saatu vettä, niin läpöä lisää niin kaikki kasvaa kohisten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöä saisi tulla lisää että pääsisi kasvit vauhtiin. Toisaalta tästä keväästä on saanut nauttia pitkään kun ei luonto ole pöhähtänyt hetkessä kasvuun.

      Poista
  2. Lämpöä tosiaan kaivataan ja ensi viikolle sitä on jo luvassa.
    Hienoa, että pidät huolta kunnostasi. Minäkin käyn soutamassa autotallissamme sisäsoutulaitteella noin joka toinen päivä. Sain loistavan ( Consept 2 ) soutulaitteen lahjaksi mieheltäni muutama vuosi sitten. Minulla oli pahoja selkävaivoja, jotka olen lähes kokonaan päihittänyt laitteen avulla. Säännöllistä ja systemaattista harjoittelua se tosin vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tahdonlujuutta vaaditan että tulee lähdettyä mutta lenkin jälkeinen olotila palkitsee uurastuksen. Minäkin soudan sata vetoa lenkin jälkeen että saa hartiaseutukin osansa liikunnasta.

      Poista
  3. Lämpöä kaivattais täälläkin. Kasvihuoneeseen en ole vielä uskaltanut viedä tomaatteja mutta jotakin kylvettyä kyllä. Pitäisi pian jo viedä taimet, kun alkaa tila täällä kotona loppumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit kävin juuri viemässä kasvihuoneesta takaisin leikkimökin lämpöön. En uskaltanut kuitenkaan jättää niitä vielä kasvihuoneeseen.

      Poista
  4. Loppuviikolle on onneksi luvattu lämmintä. Taimet olisi saatava jo ulkoilmaa haistelemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tomaatit ovat tosi honteloita kun eivät ole päässeet valoisaan. Ihanaa jos lämmintä tosiaan tulisi.

      Poista