sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Kamerakierrosta pihapiirissä

Nyt on sitten Äitienpäivä vietetty. Minulta jäi aiheesta postaus kokonaan tekemättä. Olimme mökillä ja jotenkin tuo harmaa sää teki olosta niin vetämättömän että en saanut tänne minkäänlaista postausta aikaiseksi.

Viime viikolla käyskentelin pihamaalla kameran kanssa ja siitä ohessa muutama kuva.


Talomme takana on ikivanhoja koivuja, lehtikuusia ja pari tavallista kuusta. Perimätiedon mukaan nuo siellä kasvavat Siperian lehtikuuset (nuo paljaat talon takana) on tuotu siemeninä Pietarista. Voi vain kuvitella millaista elämä silloin runsaat sata vuotta sitten on ollut. Kunpa siihen aikaan olisi ollut kamera millä ikuistaa talon silloista elämää.


Korkein kuusi yltää reilusti kahden talon mitan taivasta kohti. Vuosirenkaita siitä löytyisi ehkä toista sataa, koska talonne on rakennettu vuonna 1853. Olenkin ollut tyytyväinen että meillä on taloa korkeampia puita ympärillä koska olen jonkin verran arka ukkosilmoille. 



Ihmeen hyvin ovat koivutkin selvinneet vaikka ovat talon tuulisella puolella. Pari niistä on meidän asumisen eli 27 vuoden aikana katkennut, ei onneksi talon päälle.


Samalla kun kamerani kanssa ulkosalla kuljeskelin ikuistin myös talon vanhan vellikellon. Sillä on väki kilkutettu peltotöistä ruoan ääreen. Jyhkeä kello viettää ansaittuja eläkepäiviään korkealla vanhan vilja-aitan päädyssä omassa katoksessaan.

Pihapiirissämme vanhojen ulkorakennusten seinissä on muutamassa paikassa vankkoja rautarenkaita. Niihin on mm. hevoset sidottu kun on tupaan tultu asioille. Ja onhan niitä varmaan käytetty muuhunkin tarkoitukseen. Nostalgisia mietteitä nuo saavat aikaan.
* * * * *

Viikko on taas alkamassa. Sääennusteen mukaan Helatorstai pitäisi olla jo lämpöisempi. Talviturkitkin jäi mökillä vielä veteen heittämättä. Ei huvittanut yhtään ...  Hyvää alkavaa viikkoa ja hei taas!



9 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia pihapiiristänne!
    Vellikello on ihastuttava :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan historiallinen miljöö. Aurinkoa ja lämpöä kaivataan täälläkin harmaudessa, sama vetämättömyys vaivannut.

    VastaaPoista
  3. Mahtavat kuuset! Ajattele miten paljon historiaa pihapiiriinne kuuluukaan.

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset vanhat kuuset ovatkin hyvin arvokkaan naköisia.Niissa on jotain suurta mahtavuutta.Aivankuin olisivat talon vartijoita.
    İhanaa viikon alkua sinne myös.

    VastaaPoista
  5. Ihanat pihapuut teillä.Puilla olisi paljon tarinaa kerrottavana jos ne siihen pystyisivät.Monet sukupolvet nähneet.

    Onko teidän koto ollut teidän suvussa aina.

    Mukavaa viikon alkua.

    VastaaPoista
  6. JaanaElina; Talo on ollut mieheni suvun hallussa alusta lähtien. Minähän olen taloon niinsanotusti "naitu", eli naimisiinmenon kautta tullut. Olen tosin vuosien varrella huomannut että osaan arvostaa talon historiaa enemmän kuin nuo alkuperäiset asukkaat. Näinhän se yleensä menee...

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia, tuollaiset kuuset ovat "ikuisia" :)
    Tähän taloon "naineena" voin yhtyä kommenttiisi tuosta suvun- ja talon historian arvostamisesta...

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Teillä on siis vellikello!
    Upea pihapiiri. Minäkin olen vasta nyt vähän vanhempana alkanut ihailemaan vanhoja taloja ja niiden upeita pihoja.
    Isän koti oli (ja on edelleen, mutta nyt serkkuni asuma) komia pohjalaanen talo.
    Ihan tässä tulee koti-ikävä!

    VastaaPoista