perjantai 26. maaliskuuta 2010

Pääsiäiskortti 1920-luvulta

Sukulaisemme lähestyi meitä viime kesänä kirjeellä. Kirjeessä oli kolme korttia ja kirjelappunen.

He olivat siivonneet vanhaa aittaa jota 1920-luvulla käytettiin kesäisin nukkuma-aittana. Seinän ja lattian välisestä raosta oli pilkistänyt kortteja. Kuvassa kaksi niistä. Yksi oli joulukortti, jota en nyt tähän pääsiäiseen esille ottanut.

Kortin saajana oli koululainen joka 1920-luvun alussa on sisartensa kanssa nukkunut kesäisin kyseisessä makuuaitassa. Tämä nuori tyttö on lähtenyt "leivän hakuun maailmalle" hyvin nuorena, joten kortit ovat mitä ilmeisemmin joutuneet lattian rakoon jo silloin. Ihmeellistä on että nuo kortit ponnahtivat päivän valoon näin hirveän pitkän ajan päästä. Valitettavasti tuo kortin saaja, tyttönen, on jo edesmennyt eikä ollut enää vastaanottamassa tätä lähetystä.

Tuossa vieressä virkkaamani munakori sekä lasteni joskus kauan sitten maalaamia munia. Olen säästänyt munat muistona pääsiäisaskarteluista ja nostan ne pöydälle joka pääsiäinen.

Hyvää pääsiäisen odotusta kaikille!

11 kommenttia:

  1. Kortit ovat oikeita aarteita :)
    Munakori kaunis!

    VastaaPoista
  2. Hauska tarina korteista!
    Todella hieno kaakeliuuni edellisessa postauksessa.Onneksi ette sita aikoinaan havittaneet.

    VastaaPoista
  3. Hienot vanhat kortit ovat onneksi säilyneet. Virkattu munakori on vanhanaikaisen kaunis sekin. Hyvää pääsiäisenodotusta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania kortti aarteita oletkaan saanut. Virkattu kori on kaunis ;)

    VastaaPoista
  5. Aivan upeita kortteja ja hienoa on se, että niillä on tarinansa. Kauniin munakorin olet virkannut.

    VastaaPoista
  6. Vanhat kortit ovat kauniita! Ihana tuo virkkaamasi munakori...

    VastaaPoista
  7. Onpa ihanat aarteet, nuo kortit annattaa tosiaan säilyttää. Ihana tuo virkattu kori, minun mummuni teki tuollaisia ;)

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanaa että ovat säilyneet ja ovat noin hienossa kunnossa!

    VastaaPoista
  9. aivani hanat vanhat kortit, oikeat aarteet.

    Mukavaa illan jatkoa!

    Karita

    VastaaPoista
  10. Mahtavat hienot vanhat kortit ja mielettömän hieno tarina!

    VastaaPoista