maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kasvun ihanuuksia

Ensimmäinen runkotomaatti on nyt kypsynyt. Suloinen punaisuus pilkisti kasvihuoneesta kun tulimme mökiltä eilen. Runkotomaatit olen siemenistä asti kasvattanut joten tuo tuntuu vielä arvokkaammalta.


Liljapenkki kukkii nyt koko pituudeltaan. Mikähän tuon nimi mahtaakaan olla. Olikohan se joku rusko...?

Punaiset pelargoniat viime kesältä ovat päässeet kukoistukseensa. Ostin, kun halvalla sain, vielä vaaleanpunaisen nupuillaan olevan kun minulla ei ole kuin noita punaisia. Se antaa vielä odottaa itseään.


Keväällä käytin noihin pelargonioiden juurrutuksiin Neudofix-juurrutusainetta. No nyt en tiedä onko siitä ollut apua kun en laittanut verrokkikasvia juurtumaan ilman tuota ihmeainetta. Se siitä kokeilusta..



Mökillä humala kiipeilee kahdessakin paikassa katon korkeudella. Pidän niin sen kasvutavasta ja lehtien muodosta.


Tähtisilmät ovat minulle niin tärkeitä kun olen ne keräämistäni siemenistä saanut ihan itse aikaan, samoin keijunmekot on omista.

Keijunmekkojakin tuli todella runsaasti. Se on hyvä itämään ja muutenkin helppo kasvattaa. Olen katsellut kaupoissa että sillä on aika korkea hinta, miksihän?

Mitähän sitä ensi vuonna kokeilisi. Jotain uutta...

Kiva kun kesä jatkuu eikä Jaska vielä heittänytkään sitä kylmää kiveä :)  Toivottavasti ukkonen ei herätä ensi yönä. Viime yö osin meni peitto silmillä.

Hei taas!

7 kommenttia:

  1. Ohhoh! Hieno homma, omasta pihapiiristä saatu sato ilahduttaa kyllä enemmän kuin torilta ostettu.

    Keijunmekosta sanotaan että se on vaikea kasvattaa, mutta sinua on onnistanut.

    VastaaPoista
  2. Sissi: Aivan saman hoidon saivat kuin petuniatkin. Ei siis mitään ihmekonsteja.

    VastaaPoista
  3. Onpa sinulla monenlaista kasvia puutarhassasi.Siemenesta kun kasvattaa,niin se on aina mielenkiintoista.
    Kauniin punainen tomaatti.

    VastaaPoista
  4. Onpa siellä monelaista kaunista kasvajaa! Lilja näyttää minustakin ruskoliljalta.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys! Meillä on vielä pikkuisia vihreitä tomaatteja, tosin ne kasvavat terassilla. Toivottavasti niistä tulee yhtä komeita kuin sinun. =D

    VastaaPoista
  6. Ihailen niitä jotka saavat kukat kasvamaan siemenistä astija että jaksaa tehdä kaiken sen työn.
    Ihania kukkia teillä.Itsekin ajattelin yks päivä tuota oranssia liljaa että mikähän se on.Ihan niinkuin päivänlilja mutta eri värinen ja meillä ainakin päivänliljat kukki jo.

    Oikein ihanaa viikkoa joka kääntyy jo kohta loppuilleen.

    VastaaPoista
  7. Kyllä se on tosi juttu, kun itse tomaatit kasvattaa, on se niin suuri ilo, kun alkaa kypsyä, voi että.
    Minäkin ihailen päivittäin kypsyviä tomaattejani, ja huolella hoidetaan eikös niin?
    Kiva blogi, kaikkea kaunista kuvin :D

    VastaaPoista