tiistai 16. maaliskuuta 2010

Maalaushommia ja Anna-sarjaa

Olen tänään maalannut tupakeittiön kattoa. Vesiohenteisella maalaaminen tuntuu taas vaihteeksi mukavalta kun ikkunapuitteet ja puolipaneeli vaativat tärpättiohenteisen maalin. Onneksi ne on nyt maalattu.

Puolelta päivin tulee taas telkusta iki-ihana Anna Ystävämme -sarja. Olen katsonut sen monen monta kertaa ja aina vaan se on yhtä ihana. Tuo Anna-kirja oli aikoinaan ensimmäinen tyttöromaani jonka sain vanhemmiltani joululahjaksi. Aluksi se ei kovasti sykähdyttänyt, mutta myöhemmin aikuisena kun sarja tuli televisiosta ensi kertaa niin tallensin jaksot VHS-kaseteille ja katsoin ne loppuun. VHS-kasetithan ahkeran katselun myötä hinkkautuivat pilalle.

Tänään oli muutenkin mukava päivä. Posti toi Kotiliesi-lehden. Olen tilannut siitä lyhyen jakson. Pitää vain muistaa peruuttaa että ei jatku kestona. On sen verran kallis lehti että ei viitsi koko vuotta tilata kun on muitakin joita haluan tulevaksi.

Toivotaan että pakkaset tästä hellittävät ja päästään kunnolla kevään tuntumaan. Hyvät viikon jatkot jokaiselle!

11 kommenttia:

  1. Anna ystävämme on ihana niin televisiosarjana kuin kirjanakin! Tuo omistamasi vanha painos kirjasta on viehättävä, onko se jostain 1950-60-lukujen taitteesta? Kyselen, koska äidilläni on tuolloin painettu Pikku Naisia-sarja ihan samanlaisella ulkoasulla.
    Kevättä odotellaan täälläkin :)

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja on painettu vuonna 1955 WSOY:n Laakapainossa Porvoossa. Eli hyvin vanha.

    VastaaPoista
  3. Nämä blogit ovat pullollaan taitavia naisia, jotka tuosta vaan maalaavat katot ym. Käsittämätöntä! Minä en kyllä osaisi.
    Kaunis kirja. Tiedätkö, että olen syntynyt samoihin aikoihin, kun kirjasi on painettu, enkä tunne itseäni hyvin vanhaksi :))

    VastaaPoista
  4. Olisipa hauska muistaa, kuinka monta kertaa luin nuorena Anna-kirjat. Monta! swaundoTV-sarjan katsoin silloin kun se tuli ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
  5. Ulla-Kristiina: Mulle on kertynyt vuosia vielä vähän enemmän mutta en tunne minäkään itseäni vanhaksi. Mieli ei pysy iän mukana...

    VastaaPoista
  6. Sinullahan onkin monipuolinen blogi, harrastelet paljon kaikenlaista. Noita kylvöksiäsi on nyt kevään edetessä mukava seurata, näyttivät jo niin hyvän kokoisilta ^^.

    VastaaPoista
  7. Anna-kirja on tuttu nuoruudestani. Viimeksi olen seurannut sitä TV-sarjana yhdessä lastenlasten kanssa. Niin ne vuodet ovat vilahtaneet.
    Tulin vastavierailulle ja ilmoittamaan, että tein pannaria ohjeesi mukaan. Kiitos siitä, hyvää tuli.

    VastaaPoista
  8. Minulla on anopin jättämä "Anna omassa kodissa" samalta aikakaudelta. Senverran yksinäinen on, että mihin tuon nyt työntäisin?

    VastaaPoista
  9. Kyllähän minä niistä kirjoista pidän. Kaikki luin kirjaston hyllyltä vaan tämä kotonani oleva yksilö on vanhalla kielikuvalla ja tosiaan ihan liian yksinäinen.

    VastaaPoista
  10. Piret; Jos haluat siitä eroon niin laittele minulle sähköpostia, niin voitaisiin sopia hinnasta. Minä saattaisin sen tuon toisen kaveriksi kohtuuhinnalla ostaa..

    VastaaPoista