tiistai 23. elokuuta 2011

Löytöjä

Tänään oli ihana ilma ja lähdimme siskon ja hänen miehensä kanssa sienimetsään.

Muutama tunti siinä vierähti verkalleen kuljeskellessamme. Löydöiksi voisin mainita kanttarellit. Niitä saimme yhden paistoksen verran sankoihimme. Näillä seuduilla ne ovat harvinaisempia kuin eteläisemmässä Suomessa. Tavallisia kangasrouskuja kyllä löytyy. Niitä laitoin likoon huomista keittämistä varten.


Noiden mainittujen lisäksi herkkutatit olivat ilmestyneet kärryteiden varsille. Suurin osa niistä oli vielä niin ihanan pieniä ja madottomia. Puhdistin ne ja viilutin leivinpaperin päälle kuivumaan. Sienikeitto niistä tulee erityisen herkullista.


* * * *

Minulla on yksi pitkällinen projekti pihapiirissä meneillään. Siivoan yhtä monista ulkovarastoista. Sitä ei ole pohjia myöten siivottu meidän asuinaikanamme ollenkaan. Ties koska yleensäkkään.

Ostin hengityssuojaimen turvaksi myyräkuumeelta. Paljon törkyä sieltä purkautuukin. Vähän päivässä, paljon viikossa ... Joskus saan sen päätökseen. Tuo tämänpäiväinen sienireissu taas siirsi työn etenemistä.


Kahdet vaunut näkivät päivänvalon pitkästä aikaa. Toiset niistä olivat tyttäriemme nukeille ostetut ja toiset vanhemmat lastenvaunut edellisten asukkaiden jäämistöä. Maitotonkkia on säilytyksessä toisessakin varastossa ja nyt kaivoin esille muutaman.


Varaston toinen sivu on vielä arvoitusta. En ole päässyt siivouksessa vielä sinne asti. Postaan siitä erikseen jos jotain mainitsemisen arvoista löytyy.

* * * *

Ensi viikonloppuna mökkimaisemissa vietetään venetsialaisia. Näillä näkymin mekin vietämme viikonlopun omallamme. Laitetaan ulkotulia laiturille ja terasseille ja nautitaan kesän viimeisistä hetkistä, toivon mukaan lämpöisessä säässä.

Heissan taas!

8 kommenttia:

  1. Olipas fiksu juttu ostaa ne hengityssuojaimet...työkaverini sai viime vuonna juuri myyräkuumeen ulkovarastoa siivotessaan.

    Nam, mitä sienilöytöjä!!!

    VastaaPoista
  2. oooh metsäsieniä! ne on yksi asia, joita Suomesta kaipaan.
    Jännittäviä varaston siivoushetkiä, arvoitukset mukavia.

    VastaaPoista
  3. Hieno sienisaalis!
    Tuollaisen paikan siivouksessa, missä tekee jännittäviä löytöjä, on oma viehätyksensä.

    VastaaPoista
  4. Minä en ole koskaan valitettavasti oppinut pitämään sienistä, puute se on. Sienet on kauniita.
    Vau mitä aarteita varastosta löytyy, ihanat vaunut !

    VastaaPoista
  5. Upeita maitotonkia, etenkin toi keskimmäinen.siihen vaan ens kesänä kukkia.

    VastaaPoista
  6. Löntit (maitotonkat) ja päälärit on käytännöllisiä vielä nykysinkin. Omissani tököttää isoja puutarhasakseja ja kukkakeppejä. Löysit siis aarteita.

    VastaaPoista
  7. Oh mitä aarteita sieltä varastosta on löytynytkään! Myös sienimetsän aarteet näyttävät ihanilta ja varmasti maistuivat myös ihanilta!

    Sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
  8. Hieno sienisato. Kyllä se pihavarasto siellä odottelee rauhassa emännän suorimista. Se on sitä ikuisuusprojektia. Vähän niinkuin meidän navetta. Joka kesä siellä ehtii pienen palan siivota... ja heittää pois... ja tehdä löytöjä.

    VastaaPoista