maanantai 21. maaliskuuta 2011

Mysliä

Puolukka on hyvä marja mutta varsinaisena pöytäpuolukkana sitä tulee käytetyksi turhan vähän.


Tein tänään kotitekoista mysliä johon laitoin myös puolukkasurvosta.

Ainekset siis:
4 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 dl voisulaa tai öljyä
mantelia, pähkinää maun mukaan

sekä
pari dl sokeroitua puolukkasurvosta

Kaikki ainekset sekoitetaan ja levitetään pellille.

Mysli saa kypsyä 200 C uunissa puolisen tuntia. On hyvä sekoitella välillä aineksia niin saa tasaisemman lopputuloksen.

Kevyempi version syntyy kun jättää rasvan pois mutta maittavuus siinä jonkin verran kärsii. Halutessaan  joukkoon voi lisäillä pellavansiemeniä, seesamin siemeniä ym mitä kaapista sopivasti löytyy.

Nami, nami....  kun se onkin hyvää pitkästä aikaa. Nautin sen maidon kanssa mutta vielä parempaa se olisi vaniljakastikkeella höystettynä.

Hyvää aurinkoista viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Nami, kuulostaa kyllä hyvältä! Puolukka on suomalaista super-ruokaa, tosi terveellistä, mutta sitä kyllä käytetään valitettavan vähän. Myönnän itsekin käyttäväni puolukkaa aika vähän. Tätähän on pakko kyllä kokeilla! Kiitos ideasta Lezzie.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä ideasta!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen kuuloista mysliä.
    Meillä syödään halulla ihan sitä perus puolukka huuppaa.
    Namu unia!

    VastaaPoista
  4. Olipas kuule ihana ja tervetullut vihje, kun pakastimeen pitäisi saada tilaa välillä muullekin kuin puolukalle.

    VastaaPoista
  5. Kiitti hyvästä ideasta, aion todella tehdä tätä ja syödä sen vähän niinkuin jälkkärinä vaniljakastikkeen kanssa...:)

    VastaaPoista
  6. Mmmm! Vaikuttaa kyllä todella hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Tehtiin mysliä ohjeellasi ja tuli todella hyvää! Tehdään tällä ohjeella nyt useamminkin, kun pitää saada kasa puolukkahilloa kulutetuksi :)

    VastaaPoista