sunnuntai 29. elokuuta 2010

Venetsialaisia ja muuta mökkipuuhailua

Venetsialaisia vietettiin mökillä lähinnä sisätiloissa tv:n katselun merkeissä. Sen verran tuuli ja sadetta vihmoi että ei viitsinyt ulkotulia sytytellä. Kävin kuitenkin laiturilla katselemassa kun muutamat urhoolliset mökkitienoon asukkaat raketteja pimeälle syystaivaalle ammuskelivat.


Päivällä kävin katsastamssa metsikön sienitilanteen. Mukavasti sieltä löytyikin männynherkkutatteja ja haperoita, vähäisessä määrin lampaankääpää ja kehnäsieniä. Laitoin kuivamaan viipaloituna herkkutatit ja lampaankäävät ja muut paistoliemessään pakastukseen. Sienien kerääminen on kivaa, kuin aarteen metsästystä. Saalis ei välttämättä tarvitse olla suuri, se etsiminen ja löytäminen ovat se juju. Toki niistä on ihana talven pakkasilla, kesää muistellen, tehdä jotain herkkupiirasta.


Päivällä keräsin vielä mökin kukkaistutuksista, lähinnä tupakasta, siemeniä talteen ensi kesän kylvöksiä varten. Laitoin vaalean limen värisen (Avalon lime purple) tupakan siemeniä säilöön kirjekuoreen etteivät homehdu.


Ensi keväänä on ihana seurata kasvin uutta tulemista, uusina pikku taimina. Kotona otin jo aiemmin talteen toisen tupakan (Avalon Red) siemenet.


Aiemmin olen jo kerännyt ensi kesän kasvatettavista petunoista siemenet.


Taas on uusi viikko alkamassa. Ihania syyspäiviä teille kaikille toivottelen!

8 kommenttia:

  1. Ihania nuo sinun siemenkuoret. Oikein lohdullisia sanoisin. Kylmän syystuulen aloitettua puhaltamisen muistuttaa siitä että ensi kesä tulee :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    ps. Komea on sienisaaliisi.

    VastaaPoista
  2. Oi mitä ihania tatteja, tekee mieli sienimetsään heti!

    VastaaPoista
  3. Voihan nenä, mitä sieniä! Tekee mieli metsään. Paitsi että hirvikärpäset ovat saapuneet... :/ Ja kahden nuhanenän kanssa taitaa olla paras jäädä kotiin tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  4. Hei. Aikaisemmassa postauksessasi kyselit perennan nimeä. Lehdet muistuttaa kovasti Revonpapua. Se kukkii alkukesästä, ne muistuttavat lupiinin kukkia ja se leviää tosi kovasti maarönsyjen avulla. :)

    VastaaPoista
  5. Tuija R: Kiitokset tunnistuksesta! Sehän se oli.

    VastaaPoista
  6. Kyllä vain!! Sienestäminen on todella ihanaa puuhaa..juurikin sellaista aarteen metsästystä niin kuin kuvailit. Itse en niin kovin välitä sieniä syödä, mutta kerään sitäkin innokkaammin :) Ja nuo sinun siemenkuoret..tosi suloiset!

    VastaaPoista
  7. Sienestäminen on minunkin suosikkipuuhaa. Nyt on jo sen verran satanutkin, että sieniä voisi täältäkin päin löytyä.

    VastaaPoista
  8. Kiva idea laittaa kuoriin siemenet:)
    Ihania syyspäiviä myös sinulle!

    VastaaPoista