sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Petuniat ja tomaatit multiin

Eilen pääsi petuniat sitten multiin. Siemenet ovat kaikki omia keräämiäni viime kesältä. Jos nuo kaikki itävät niin on minulla melkoinen kukkatarha ensi kesänä. Voi sitä kastelun määrää! Näin keväällä iskee totaalinen innostus vaikka viime kesänä ajoittain koin että liikaa tuli... No täytyy jakaa tutuille jos onnistuvat. Kuvassa ei edes näy kaikki. Koulitut ovat Keijunmekon taimia jotka ovat junnanneet tuossa koossa jo kauan. Eivät ole kuitenkaan kuolleet. Pitäisi varmaan aloittaa lannoitus että vahvistuisivat.

Tuo viereinen Kesäkukkaseoksen kukkaloistoa oikein naurattaa  nimellään. Kun avasin pussin niin nurkassa oli ehkä neljä siementä, ilmeisesti petuniaa ja sitten pölynnäköistä jauhetta niin uskomattoman vähän että on tosi mielenkiintoista katsella mitä sieltä nousee.

 Tomaattia olen kylvänyt kahdenlaista, minitomaattia (10 siementä pussissa) ja runkotomaattia (pussissa muistaakseni 30 siementä). Niille olen järjestänyt lämpöisemmän paikan kuin muille, koska jostakin luin että ne itävät lämpimässä. Laitoin ne ikkunalle osittain patterin päälle. Kyllä siellä jo elonmerkkejä tuntuu olevan kummassakin kylvöksessä.

Sääkukkien tilanne on se että siemenet jotka säilytin leikkimökissä +5 asteen lämpötilassa näyttävät itävän harvakseltaan, mutta sisällä huoneenlämmössä säilytetyt eivät niinkään....no kaksi tainta tällä hetkellä. Kun nämä nyt muistaisi ensi vuonna. Yritänkin kirjata niitä tänne blogiin muistiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti