sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Voihan toukokuu!

Eipäs olisi talvipakkasilla ja jatkuvassa lumisateessa uskonut miten nopeasti päästiin kesätunnelmiin ja -lämpöön. Ihana vihreys ja valo!


Tuomi jo lopetti kukintansa


ja syreeni parhaillaan kukassa. Kaikki tuntuvat kukkivan reilusti etuajassa.


Grilliaitauksessa talvehti marjapensas kukkalaatikossa. Olen tuon jostain poimnut talteen enkä edes tiedä kumpi on, punainen vai musta. Samettiruusujen kukinnan alkamista odottelen juurelle.


Muutama yö ollaan vietetty mökilläkin mutta kun ei oikein malta olla siellä vaikka kauniista illoista on saatu nauttia. Kasvihuone ja -maa kotona houkuttelevat enemmän. Onneksi puolituntinen matka mökiltä kotiin mahdollistaa nopeat siirtymiset puoleen ja toiseen.


Omenapuutkin jo pudottelevat terälehtiään.




En muista koskaan juhannusruusun näin aikaisin kehitelleen nuppujaan.


Auringon kaari on tosi pitkä nyt.


Parsa ja kukkakaalet vielä puuttuvat maalta. Kaikki muut on suurin piirtein multiin päässeet. Ehkä jotain salaattia vielä laitan ja tilliä vähäisen.


Meillä on ihan perinteinen kasvimaa perunariveineen sekä vieressä isohko mansikkamaa. Alaosassa on lava kurkuille ja kurpitsoille.  Talon vanhat lasit ja harsot antavat suojaa kevään kylmiltä öiltä.

2 kommenttia:

  1. Vois kuvitella, että ois jo juhannus! Toivotaan, että silloin ei jäädä ihan ilman kukkia, kun ovat niin innokkaasti kukassa jo nyt. Noh, nautitaan tästä nyt kumminkin. Mukavaa toukokuun loppua!

    VastaaPoista
  2. No jo on, kun juhannusruusukin kohta kukkii!
    On tämä vaan ollut oikein ihana toukokuu♥

    VastaaPoista