lauantai 31. maaliskuuta 2018

Katto sai maalinsa

Viimein saatiin työn alle se mitä olen vuosikausia halunnut ja haaveillut. Talossamme salin katto on aikoinaan talon peruskorjauksen yhteydessä hiekkapuhallettu vanhoista maaleista. Se on ajan saatossa vain lisää kellastunut ja oli jo ihan liian tumma. Se on häirinnyt silmiäni ja mieltäni turhan pitkään.


Katon maalauksen teki haastavaksi se että huonekorkeus on kolme metriä ja lankkujen pinta on puhalluksen jäljiltä epätasainen maalattava. Lisähaastetta toi maalattava pinnan koko 50 neliötä.


Sain nyt sitten isännänkin innostumaan asiasta. Hän hakaisi maalit kaupasta ja minä kiipesin tellingeille. Viiden päivän sutimisen jälkeen katto on nyt maalipeitteensä saanut kahteen kertaan. Kattolistat ja takkihirret jäi vielä odottamaan seuraavaa voimain ponnistusta. Huonon maalausasennon ja maalattavan pinnan vuoksi kuvittelin että hommaan menisi kauemmankin.

Kahden päätyhuoneen katot ovat samoin käsitellyt mutta eivät häiritse siinä määrin että niitä tarvisi lähteä maalaamaan, ainakaan tässä vaiheessa. Oikeastaan ne pienuutensa vuoksi jopa sopivat luonnonvärisiksi.

 

* * * * *

Hyvää Pääsiäistä kaikille!


6 kommenttia:

  1. KAton maalaus ei olekkaan mikään helppo homma , saati sitten noin korkealla olevan..:)
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! No ei olekaan helppo, mutta onneksi se on nyt tehty.

      Poista
  2. Liika keltaisuus ei olekaan kiva. Ja valkoinen katto tekee huoneesta valoisamman.

    VastaaPoista
  3. Niskaan sattuu, kun katson kuvia ;) KAunis tuli. Nyt sitten kysymys: Mistä olet hankkinut lautasten seinäpidikkeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pidikkeet olen ostanut ihan täältä paikallisesta Halpa-Hallista. Löytyy niitä varmaan muualtakin. Takana on jonkinmoinen jousisysteemi.

      Poista