torstai 3. syyskuuta 2015

Muistoja talteen

Sain pari päivää sitten vastaanottaa postin välityksellä muistoja menneiltä ajoilta.

Sukulaiseni vaimo lähestyi minua FB:n välityksellä muutama päivä sitten ja kysyi osoitetietojani. Hän kertoi löytäneensä vanhan aitan siivouksen yhteydessä tavaroita jotka ehkä meitä, minua ja sisaruksiani, kiinnostaisi nähdä.

Tämä talo, jonka aittaa he siivoskelivat, oli aikoinaan myös äitini lapsuudenkoti. Aitta on aikoinaan palvellut äitini ja hänen sisarustensa kesäisenä makuuaittana.

Postin tuomat vihot edustavat äitini, silloisen pienen koulutytön, opiskelua Kalajoen Holmanperällä 1920-luvun alkupuolella. Sain lisäksi kuvan aitasta nykyisessä kuosissaan. Ihania muistoja talletettaviksi!


* * * *

Nämä virkeät sisarukset kävivät taas pistämässä muutaman päivän säpinää meidän maaseudun hiljaiseloon. Varmaan suurin nautinto täällä olossa noille koiruleille on hihnattomuus, päästä ovesta ulos juoksentelemaan vapaasti. Tarkkailua rajoista tietysti kyllä tarvitaan vaikka isolla tontilla asutaankin.






* * * *

Kansalaisopiston syyslukukauden ilmoittautumiset pyörähtivät käyntiin syyskuun alussa. Nopeasti täyttyivät taas ohjatun kuntosalin paikat, vajaa puolessa tunnissa. Viime vuodesta viisastuneena olin käsi näppäimistöllä tasan kahdeksalta ja sain paikan.

Muihin kursseihin ei varsin tuollaista tunkua ole. Varasin paikkoja myös rautalanka-, sammal- ja nallekursseille. Tuollaisen kierrätysmateriaalista valmistetun nallen olen nähnyt kirjaston edellisvuoden näyttelyssä ja oli niin ihana että kokeilen itsekin.

12 kommenttia:

  1. Voin hyvin aavistaa mitä tuntemuksia äitisi vanhat vihot saivat aikaan. Kalajoki on tuttu paikka ja sijaitsee lähellä omaa lapsuuden kotikuntaani.

    VastaaPoista
  2. Hienoja aarteita. Usein harmittelen, että eräässä muutossa hävitin kaikki omat kouluvihkoni. Äiti on omansa hävittänyt jo paljon minua aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vanhemmaksi tulen sitä tärkeämmiksi huomaan nuo tuollaiset muistot tulevan.

      Poista
  3. Ihana saada tuollainen yllätys! Tuossa nyt näkyy oikeaa kaunokirjoitusta, jota uudet sukupolvet eivät oikein enää tahdo osata lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukea ja saati vielä osata kirjoittaa! Jotenkin on harmi että siitä ollaan luopumassa kouluopetuksessa..

      Poista