lauantai 15. elokuuta 2015

Vihreää keitoksiin

Satoa on saatu keräiltyä jo sopivasti. Olen vuosien aikana huomannut että tilli täytyy kerätä pakkaseen ajoissa eli ennen kukintaa. Siten siitä saa parhaan tuotoksen. Silppusin pakkaseen pieniin minigrip-pusseihin talven tarpeet. Samalla typistin vielä kerran purjojen latvoja ja pakastin sai säilytettäväkseen nekin. Onpahan sitten talvella vihreää keitoksiin.


Kurkkua ja tomaatteja tulee jo omiin tarpeisiin ja vähän jaettavaksikin olen saanut. Muutaman kukkakaalin kukinnot on syöty sitä mukaa kun ovat ehtineet nuppuvaiheelle. Ei ne niin kauniin valkoisia ole kuin kaupoissa mutta ehdottoman myrkyttömiä kyllä.

* * * * *

Lobeliat on helppoja hoidettavia kunhan vettä ja ravinteita muistaa lisätä. Eivät tarvitse nyppimisiä. Olen pyrkinyt laittamaan istutukset isohkoihin hyvin vettä pitäviin astioihin. Pienen leikkimökin pikku terassille nuo pienikukkaiset parhaiten sopinevatkin.




Viime kesän siemenestä kasvatettu ruusubegonia kehitteli kauniin kukan. Sain ihmeekseni talvetettua kaksi yksilöä.

* * * * *

Eilen täällä mökkimaisemissa laitoin tossua toisen eteen lähes parin tunnin lenkin muodossa. Polar Looppi keräili askeleita päivän saldoksi runsaat 23.000 askelta. 

Kyllä se tuntuu aika luotettavaa tulosta antavan. Fysioterapeutillanikin on samanlainen käytössä. Hänellä on jopa vertailuna askelmittari taskussaan ja samanlaisia määriä kuulemma näyttävät.

2 kommenttia:

  1. Onpa sinulla kauniinvärinen begonia. Minä onnistuin talvettamaan yhden mukulan, mutta siemeniä en ole nähnyt siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tilasin jostain ulkomaisesta firmasta siemenet joista iti muutama. En muista kuitenkaan edes mistä maasta.

      Poista