sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Poskelleen meni kokeilu

Vuodenvaihteessa taloudessamme päädyttiin biojätteen kompostointiin.


Lajittelun lomassa rupesin tässä kevään myötä keräilemään taloudessa syntyvät kahvinporot ja kananmunan kuoret ajatuksena hyödyntää ne puutarhalannoitteena. Jauhoin kananmunankuoret  ja sekoittelin sen kahvinporojen joukkoon. Niistä tuli aivan siisti jauheseos.

Nyt kun silmäilin nettiä kahvinporot mielessä, huomasin että sekoitukseni ei ollutkaan viisas ajatus. Kahvinporoja pystyy hyväksikäyttämään happaman maan kasvit ja kananmunan kuoret sopivat taas kalkin suosijoille.

Poskelleen meni tämä kokeilu. Heittelin seoksen kuitenkin happamille kasveille koska kahvia siinä oli määrältään enemmän.

Keräilen nyt kuitenkin kumpiakin aivan kiinnostuksesta asiaa kohtaan, mutta käytän ne eri kasveille.

* * * *

Tein tänään parituntisen pyörälenkin kävelyn sijaan. Tämä toinen kerta sujuikin jo vähän kevyemmin kuin ensimmäinen. Olen koko talven lenkkeillyt kävellen ja kuten arvata saattaa pyörällä ajossa käytetään eri lihaksia.

15 kommenttia:

  1. Mä olen kans kerännyt kananmunan kuoria, mutta kahvinporoja en ole kerännyt. Voitko vääntää mulle rautalangasta, millä kannattaa lannoittaa mitäkin. Entä millä saat jauhettua kuoret? Ja miten/missä säilytät kahvinporot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodot, pensasmustikat, jaloangervot ainakin ja joku oli laittanut kuunlinjoille. Mulla kalkin suosijoita taas on vuohenjuuri, vuorenkilpi mm. Googlaamalla niitä löytyy varmaan lisää.

      Mulla on tehosekoittimen lisäosana sellainen pieni jauhemylly jolla jauhan. Toisaalta kananmunan kuoret saa aika pieniksi pelkässä muovipussissa survomalla sitä pöytätasoa vasten.

      Kahviporot olen kerännyt pieneen muovilaatikkoon ja käynyt heittelemässä ne nyt samantien kun maa on paljastunut, ja siis tuon sekoitusjauheen.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Jo kauan sitten edesmennyt tätini keräsi kananmunakuoria kannuun johon laittoi vettä ja sillä vedellä kasteli huonekukkiaan, jotka kukki ja kukoisti ihan hirmusti,
    Kahvinporoja on jossain neuvottu liljakukkojen estämiseen. Olen sitä kokeillu ja kukot kyllä hävisi, senkö takia vai muuten, en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kokeilla noita kumpiakin. Meillä ei joka vuosi liljakukkoja ole esiintynyt. Olen ne poistanut aian käsin keräämällä kun näkyvät niin hyvin.

      Poista
  4. Olen alkanut kippaamaan kahvinporot suoraan pussista etupihan . pallohortensioiden juurelle. Muokkailen niitä siitä maahan, kun kohdalle osuvat. Mutta saisiko niillä torjuttua liljakukkojakin? Monen vuoden tauon jälkeen viime kesänä ne inhat veijarit olivat jostakin taas ilmestyneet:-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole liljakukoihin kokeillut. Täytynee kokeilla jos niitä ilmestyy.

      Poista
  5. Oppia ikä kaikki....:)
    Olen ajatellut ostaa doroja...niille kahvinporot käy..vai??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodoille ne pitäisi käydä netin mukaan. En ole mikään asiantuntija vaan kokeilija näissä asioissa.

      Poista
  6. Kiva kokeilu olikin.
    Pitääkin alkaa kerätä kahvinporoja ja heitellä myös liljojen juurille.
    Ja joku edellä sanoi, että kananmunankuoria veteen ja sillä sitten kastellaan kukkia, kokeilemisen paikka tämäkin.
    Täällä oppii aina jotakin, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen innokas kokeilemaan kaikkia. Joskus onnistuu ja toisinaan taas ei!

      Poista
  7. Meillä laitetaan kaikki keittiöstä tuleva eloperäinen jäte sen enempää erottelematta kompostoriin ja niistä tulee siellä muhevaa multaa. Sitä en yleensä kuitenkaan kärrää rhodoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla että päädyn samaan. Kokeilen tuota nyt kesäajan ja talvella luultavasti heitän muun biojätteen joukkoon.

      Poista
  8. Minä olen kokeillut noita kahvinporoja kotiloitten torjuntaan tuhkan lisäksi. Saa nähdä, toimiiko..

    VastaaPoista
  9. Hei! Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista