keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Pientä puuhailua

Nyt joululahjaompelukset ovat tauonneet taas vuodeksi. Käsiin jäi vielä tekemisen halu joten rustasin jäännöspaloista tyynyn meidän Bella-hauvelin kuvasta.

Kuvan päälle tikkasin pellavaisen sydämen peittämään pieni töherrys joka oli tullut silitysraudan käynnistä kuvalla. Laitoin vanua sydämen sisään saadakseni aikaan vähän kolmiulotteisuutta. Sopineehan tuo noinkin.



Jouluksi tein jo tyttärillemme, pari tyynyä kummallekin, samalla kuvansiirtotekniikalla. Kangas niissä oli pellavaa ja kuvaosio valkoista.

* * * *

Uudenvuodenpäivänä teimme pikavisiitin mökkimaisemiin. Välipäivien myrsky ei onneksemme ollut tehnyt mitään vahinkoja tontillamme. Samalla kävimme muutaman kilometrin päässä veljeni mökillä samoissa merkeissä. Hyvin olivat paikat  kunnossa sielläkin.


Järvi oli saanut viimein jääpeitteen. Onneksi ei vielä pilkkijöitä näkynyt. Oli jää ilmeisesti vielä liian ohutta siihen hommaan. Jouluviikolla järvi lainehti vielä vapaana.

Meillä on vielä kuusi sisällä ja kyntteliköt ikkunoilla. Loppiaisena perinteisesti vasta poistan ne.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo hauvan kuvatyyny!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole rohjennut tuohon kuvansiirtojuttuun. Tekniikka on vähän hakusessa. Kivat mökkikuvat! Onko nuo patsaat puuveistoksia?sessbyxo

    VastaaPoista
  3. Miksiköhän tuo kirjainvarmennus tuli tuohon perään??

    VastaaPoista
  4. Helena: Jotakin häikkää näyttää olevan kommentoinnissa. Itsekkin olen yrittänyt jo muutaman kerran vastata mutta en ole saanut näkymään.

    Tuo veistos on tosiaan puukarhu jonka isäntä sai kavereiltaan syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista
  5. Saila: Tuo Bella-koiramme on iältään jo 11 ja puoli vuotta joten ajattelin saada muutakin muistoa talteen kuin pelkkiä kuvia.

    VastaaPoista
  6. Kiitos :) kiva blogi sinullakin, selailin postauksiasi ja taidankin jäädä lukijaksi :) Kaunis tyyny, itsekin haluaisin tuota kuvansiirtoa kokeilla, mutta käsittääkseni siihen ei käy lasertulostin, joka minulla on... mustetulostimellahan noita voi vain tulostaa kuvansiirtopaperille eikö vain?

    VastaaPoista
  7. Ja niin, niistä kameroista. Minulla on itsellä myös sellainen tavallinen pieni digikamera, joka mahtuu kätevästi mukaan. Mutta kyllä tuota järkkäriäkin tulee mukana kannettua aina välillä, sillä tulee kyllä niin paljon parempilaatuisia kuvia :)

    VastaaPoista
  8. Eeva: En osaa sanoa tuohon tulostinasiaan. Itsellä on mustesuihkutulostin, jolla tuon tein.

    Kyllähän se laatu tosiaan on toista luokkaa järkkäreissä. Harmittaa vaan aina kun tulee kuvaustilanteita eikä sitä kameraa olekaan sitten mukana.

    VastaaPoista