torstai 13. lokakuuta 2011

Vielä riittää

Tomaatteja kypsyy edelleen sisätiloissa.



Paprikat punastuvat myös hissukseen. Niitä on laatikoissa kerättynä myös. Paremmin kuitenkin tuntuvat kypsyvän noissa puskissa.

Sienisaalista on kuivateltu ritilöillä. Kyllä suppikset kuivuvat nopeasti . Tänään keräsin kaikki kuivatetut astioihin. Eilen tein niistä sienikeittoa ja hyväähän siitä tuli.

Tämä ilta meni punajuurien parissa. Nostin maasta kaikki pois ja keitin osasta jo etikkasäilykkeitä.


* * * *

Sain tunnustuksen Willa Tammistolta. Lämmin kiitos siitä! Ehkä vastaan siihen kuitenkin toisella kerralla. Nyt olo tuntuu niin uuvahtaneelta että en keksi mitään uutta itsestäni.

* * * *
Maanantaisin olen käynyt kansalaisopiston käsityöilloissa.

Joka toinen maanantai kokoonnutaan oman kylän kyläyhdistyksen tiloissa. Neulahuovutuksella syksy aloitettiin. Vielä en ole saanut aikaiseksi mitään kuvattavaa. Josko myöhemmin sitten...

Joka toinen maanantai kokoonnutaan kirkolla ohjaajan omassa kodissa, idyllisissä vanhan meijerin tiloissa. Siellä teemana on kierrätys. Tehdään siis vanhoista vaatteista tai kankaista uutta. Kivoja iltoja kummatkin.

Nyt nukkumaan.... Hyvät yöt kaikille!

2 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita satokuvia! Harrastuksetkin kuulostavat mukavilta. Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kuvassa kauniisti kypsyneitä tomatteja. Saimmme Suomesta lähtiessä lahjaksi ison laatikollisen kuivattuja suppilovahveroita, joita haluaisin lisästä joka ruokaan :)

    VastaaPoista