perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kasvihuoneen kuulumisia

Heinäkuu on kääntynyt puolenvälin loppuosalle. Kylläpää kesä on mennyt yhdessä hujauksessa. Tosin tämä aika on ihanaa kasvihuoneen ja puutarhan sadon seurailussa ja käytössä.


Omavaraisia olemme tällä hetkellä jo salaattiaineksista, siis kurkusta, tomaateista, salaateista ja punasipulista.


Odotan innolla satoa paprikoista joita on parikymmentä kasvamassa. Harvakseltaan jo kukkivatkin ja muutamassa jo raakileita.


Erityisen odotuksen vallassa olen päärynämelonien suhteen. Sellaisia en ole koskaan maistanut. Kukkia niissä on paljon. Olen pienellä siveltimellä pölyttänyt niitä varmistaakseni sadon maistelun jossain vaiheessa. Ohjeissa mainittiin että kasvatetaan kuten tomaatit. Tosin en tiedä pitäisikö pensasmaista kasvutapaa vähän rajoittaa. Tekee nimittäin aika monihaaraisia kasvustoja. Riittääköhän kasvien energia tosiaan joka oksaan? Kuvassa alla raakileita noista uusista kokeiluista.


Mansikkasato on poimittu ja pakastimessa. Erityisen ihanaa ja terveellistä on mansikkasmoothie johon laitan pakastemansikan ohella vaniljajogurttia, maitoa ja makeutuksena hunajaa. Nam!

Täytyy lähteä nukkumaan tästä. Hyvää viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Onpas siellä sato! Meillä ei tullut tällä kertaa kuin ruoho- ja pillisipulia, kun olin niin laiskimus.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa satoa ja LUOMUA omasta takaa:)

    VastaaPoista
  3. Minustakin on aivan ihana seurata millaista satoa omilta viljelyksiltä tulee (vaikka olenkin ollut hieman laiska kitkemään). Hyvältä näyttää ja kuulostaa sinun sato! Varmasti mielenkiintoista odottaa tuon päärynämelonin valmistumista. Kerro sitten miltä se maistui :)

    VastaaPoista
  4. Onpa hienoa satoa! Mä en voi kun kadehtia, koska tänä kesänä en voinut muuton vuoksi laittaa kasvihuoneeseen mitään. Tai olisin voinut tietty, mutta sato olisi mennyt uusille asukkaille = )Kyllä omakasvattama on aina parempaa!!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.