maanantai 25. syyskuuta 2017

Uuni kuumana

Nyt niitä riittää. Tomaatteja on nyt valtavasti. Osa vielä kasvihuoneessa odottelee kypsymistä mutta paljon on jo syöty ja säilötty tavalla jos toisella. Olen viipaleina pakastanut ja kokeilin jopa kokonaisiakin pakastaa. Täytyy sitten kohmeisina niitä paloitella käyttöön sopiviksi.


Tänään kypsensin uunissa tomaatteja pienellä lämmöllä nelisen tuntia ja soseutin ja maustoin kypsän tuotoksen.


Omenat pääsivät uuniin seuraavaksi. Niidenkin suhteen menin siitä missä aita on matalin eli lohkoin omenat pellille siemenkotineen, ainoastaan tikun poistin. Tuntien kypsennyksen jälkeen soseutin nekin ja paseerasin siivilän avulla samettiseksi soseeksi. Valmiin soseen vasta makeutin sopivaksi.



Kyllä oli sunnuntaina mökillä säät kohdillaan. Puolukoita keräsimme pari sangollista mutta puhdistuksen jälkeen taas auton nokka kohti kotia. On se kumma kun ei mökkielämä enää huvita syyskuun puolella vaikka kuinka yrittäisi.


Olen sijoitellut joitakin kesäkukkia kasvihuoneeseen kun ei malta vielä kaikkia kompostiin heittää.


Petuniakin kukkii vielä valtoimenaan kun pääsi vauhtiin niin myöhään.


Lopuksi vielä ihan säälittävän näköinen otos venevanhuksesta joka suvulla on kiertänyt vähän kuin kiertopalkinto. Lohi-ressukka yritetään vielä kerran saada paikkauksella palveluun.

7 kommenttia:

  1. Ihanaa - en ole edes yrittänyt kasvattaa tomaatteja. Varmasti pesevät mennen tullen kaupan tomaatit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niissä eroa jonkin verran. Tosin tässä vaiheessa kun niitä on paljon niin ne eivät tunnu niin arvokkailta kuin joskus tammikuulla muistellessa satoa.

      Poista
  2. En ole koskaan tehnyt tomaateista mitään "hilloa" enkä pakastanut. Pitääpä kokeilla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeastaan on pakko jotakin tehdä kun tulee kasvatettua aina liikaa taimia ja niistä liikaa tomaatteja.

      Poista
  3. Hienoa satoa olet saanut. Me olemme aina saaneet niin vähän tomaatteja että ne on vaan syöty. Kiva idea pakastaa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ennenkin viipaleina pakastanut mutta nyt kokeilin kokonaisia. Otin jo kokeeksi muutaman sulamaan ja maistoin. Kyllä niistä voi jotakin kehitellä talven aikaan. Tietenkään ne ei enää tuorekäyttöön ole sopivia.

      Poista
  4. Meillä ei taida kaikki tomaatit ehtiä kypsyä. Suurimmat toin jo sisälle jatkamaan punastumista.
    Olen kokonaan unohtanut tuon tomaattien pakastamisen. Käyvät hyvin erilaisiin ruokiin talven mittaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.