sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Takatalven tunnelmissa

Tulihan se talvi vielä vaikka kevättä kohti oli jo kovasti suunta. En olisi välittänyt enää lumen tulosta ollenkaan. Onhan nyt toki vasta helmikuu joten pitihän tämä arvata.


Torstaina sinnittelin tosi tuhruisessa kelissä täyspitkän lenkin vaikka mieli teki pysyä sisätilojen lämpöisessä. Ajatus oli ensin pienemmästä mutta kun lihakset lämpenivät niin menihän se pitempikin. Ja voi mikä voittajafiilis siitä tulikaan!  Tänään illansuussa taas samaa tunnetta hakemaan...


Tämä viikko on mennyt osittain tietokoneiden huoltohommissa. Veljen koneessa ei varsinaisesti vikaa ollut mutta päivityksiä vailla. Omassa koneessa on pidemmän aikaa ollut pientä ongelmaa. En siihen vieläkään varsinaista ratkaisua löytänyt mutta se selvisi että vanha Vista käyttis on tulossa huhtikuun alussa tiensä päähän ja päivitykset loppuvat. Jotain jatkotoimia tässä tulee harkittavaksi.


Isännän kone on vielä vanhempi ja sama Vista sielläkin pyörii. Siihen ei korvaava Windows 10 ainakaan enää sovellu.

* * * * *

Siemenpussejakin olen hypistellyt ja uutena kokeiluun meni Kelloköynnös. Monessa blogissa olen sitä nähnyt esikasvatuksessa ja kun sopivasti pussi kaupan valikoimista silmiin osui.


Muita multiin saatettuja on salvia, petunia, suippopaprika, sekä tomaatteja joista osa jo itäneinä.

Roma-tomaatti

Aiemmat taimikasvatukset ovat viileässä kehittyneet hiljakseen, osa sinipunaledien ja osa päivänvaloloisteputkien valosta voimansa ottaen.

Orvokki

Chili

Tähtisilmä

Keijunmekko

2 kommenttia:

  1. Minun koneessani on edelleen Windowsin 7-versio, sillä en halunnut siirtyä 10:iin. Se on niin erilainen ja moni ammattilainen on kympin kanssa hermostunut tyystin. Ukkokulta onneksi hoitaa päivitykset ja virustarkistukset, joten minun ei liiemmin tarvitse niitä pohtia.

    Minäkin innostuin kylvämään kelloköynnöstä, kun sitä niin monessa blogissa on hehkutettu. Ei ole vielä itänyt. Kohtapuoliin alkaa varsinainen kylvöaika. Tomaatit ja muut laitettakoon maaliskuussa multaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vähän epäröin tuota Windows 10-versiota kun on niin paljon huonoa palautetta saanut. Veljen koneessa se on ja mielestäni vähän hitaammin toimii nyt kuin aiemmin 7-versiolla. Hänkin vaihtoi kun ilmaiseksi tarjottiin. Ehkä olisi ollut hyvä pysyä aiemmassa kuitenkin.

      Ei mullakaan ole kelloköynnös vielä itänyt vaikka on runsaan viikon ollut mullassa. Toivon mukaan kuitenkin itää. Laitoin monta siementä samaan purkkiin.

      Poista