perjantai 25. heinäkuuta 2014

Ensimmäisiä maisteluita

Oikein olen säälinyt noita kasvihuoneen asukkeja kun aurinko kuumentaa aivan liikaa niiden olotilaa. Ihmeen hyvin ovat kuitenkin selvinneet kuumuudessa.


Ensimmäiset tomaatit on maisteltu ja ihanan makoisia ovat. Sweet cherry-tomaatista kypsyy keltaisia ja punaisia. Jo kasvuvaiheessa huomasin että lehdet ja runko olivat erilaisia. Virolaista alkuperää ovat. Olisikohan lipsahtanut siemeniä väärään pussiin.


Kurkut olen nostanut kokonaan ulkopuolelle kasvihuoneen kuumuudesta. Istutin ne tarkoituksella suurehkoihin altakasteluastioihin että siirto onnistuisi. Toinen kurkkulaji valmistelee satoa kasvimaan päässä ja on peiteltävissä jos kylmät yllättää. Maisteltavaa ei ole vielä kummastakaan saatu. Vähän myöhäseen jäi kylvöt kurkuilla.


Lehtikaaleista Scarlet-punalehtinen on säästynyt reikiintymiseltä paremmin. Nyt en ole harsottanut ollenkaan noita viime vuoden tapaan vaan olen jättänyt perhostorjunnan noiden samettikukkien varaan.


Palmukaalista en ole vielä satoa ottanut. Kuivattaa aion ja sipsejä myös kokeilen mutta muut käyttötarkoitukset on vielä hakusessa.


Petunia on kehitellyt kauniita muunnoksia.


Mökkinaapurissa on nautittu myös kesäkeleistä. Muutaman nuoren miehen seurue kokeili vesihiihtoa.


Lämpimänä kesäiltana kävimme pyöräilemässä runsaan tunnin lenkin.


Pieni istahdustauko lapsuuden mökkimaisemissa.


Koivut kehystävät tuttua kannaksen tietä.


Toisena iltana kävimme katsastamassa vanhan onkipaikan. Kauniita iltoja on saatu viettää mökillä. Haikeudella näitä kesäpäiviä taas talven kylmillä muistelee.


Lopuksi pieni arvoitus. Mikähän vesipeto tuossa matkaa taittaa?

11 kommenttia:

  1. Hirveästi menee vettä näillä helteillä. Meillä on tullut maisteltavaa ja kylläpä on iso ero kaupan tuotteisiin! Ei olis kannattanut ensin maistaa kasvarin tomaattia ja sitten kaupan... :D Kurkkuakin on jo tullut, vaikka myöhään meni kylvöt ja taimet kituivat koko kesäkuun. Onneksi nyt on lämmintä, vaikka välillä on tukala olo niin tarhurilla kuin kasveillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä lämpö jo vähän runsaalta tuntuu ja vasta illan viiletessä olen kastellut kasvimaan ja kukat. Vettä tosiaan menee paljon kasteluun kun taivaalta ei nyt tule apua.

      Poista
  2. Tosi kauniita nuo samettiruususi tomaattien tyvessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin vanhoja siemenvarastoja noihin samettiruusuihin. Näin saan päivitettyä siemenet uudemmaksi.

      Poista
  3. Kyllä sä osaat. Luulen että peto on Homo Sabies ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mökkinaapurustossa on huippu-uimari joka matkaa taittaa kilometreissä. Harvakseltaan kuitenkin käy mökillä kun asuu kauempana. Ihailtava uimataito nuorella miehellä.

      Poista
  4. Meidän kasvihuoneessa on sato vasta vihreää, kylmä kesäkuu hidasti kasvua paljon. Tuo samettikukka kaalin vieressä onkin uusi tieto, kehäkukkaa olen pottumaan viereen kylvänyt kasvinsuojelun nimissä,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehäkukkaa varmaa kokeilen ensi vuonna. Ei tuo samettikukka ainakaan täysin suojele.

      Poista
  5. Oi miten herkullisen näköisiä tomskuja! Kyllä nyt kesä antaa parastaan.Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihania puutarha kuvia. On mielenkiinoista nähdä miten erilaisissa olosuhteissa kasvaa samanlailka satoa. Tomaattikuvista nousi esiin kysymys. Kannattaako ja voiko tomaatin kasvustoa karsia noinkin paljon? Olen ihmetellyt kun tomaatit ei kypsy kasvarissa, johtuuko liiasta lehdistä? Olen poistanut kyllä varkaat sekä osan ala lehdistä. Mutta tomaatit on aika piilossa kasvustossa. Pätiskö sama kesäkurpitsaan? Kokeilin kurpitsaa ensimmäistä kertaa kasvihuoneessa, paljon on tullut alkuja mutta yhtään kurpitsaa ei ole kehittynyt. Lieneekö syy liika lämpö, pölyttäjien puute vai liika lehtien kasvu. No tänä vuonna ei saatu aikaan koko talven kestävää kurpitsaähkyä.:)

    VastaaPoista