sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Koleaa mutta aurinkoista

Mökillä saunomista, vähän lenkkeilyä ja suurimmaksi osaksi oleskelua, siitä oli meidän juhannus tehty.


Tontillamme kasvaa sen verran lupiineja että sain kukat maljakkoon.


Sammalleimua olen yrittänyt kotiuttaa vuorimännyn juurelle. Kaunis kukka se on. Olen nähnyt monilla loistavia kukkamättäitä mutta en ole onnistunut saamaan vastaavia.


Hopeahärkin pistokkaan olen joskus muinoin tuonut äidin kivikkoryhmästä. Se ihmeesti viihtyy tuossa kovin kuivassa ja karussa paikassa.


Rhododendron yllätti tänä kesänä yhdellä suloisella kukalla. Tuo ikivihanta on jo monta vuotta asustanut tuossa mutta nyt näyttää vasta heränneen kunnolla eloon.


Aattoilta oli kolea mutta harvakseltaan jotkut yrittivät nautiskella vesilläolosta.

Järviveden lämpötila oli laskenut pariviikkoisesta kahdestakymmenestä yhdeksään asteeseen. Uimassa kuitenkin käytiin sekä aamuisin että saunasta päin.


Puolelta öin illan jo hämärryttyä joku vielä tunnelmoi hiljakseen lipuen.


Mökiltä tullessa ihailin teiden varsilla luojan luomia kukkaistutuksia. Oikein piti pysähtyä noiden ikuistamiseen.

13 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, luonnonkukat ovat nyt niin upeita. Lämpötilat ovat kyllä kovasti laskeneet sitten alkukesän. Nyt vaan odotellaan josko vielä saataisiin lämpimiä päiviä. Suomen kesä on niin lyhyt että harmittaa jos näin mennään syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se tästä vielä lämpene. Toivossa on hyvä elää :)

      Poista
  2. En kyllä muista, milloin olisi ollut näin kolea juhannus. Eipä tullut käytyä uimassa (ovatpa järvivesien lämpöasteet pudonneet roimasti), joten odottelen kelien lämpenevän.
    Luonnonkukat ovat niin ihania; niitä ei kyllästy katselemaan.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! Itse olen vielä tämän viikon töissä ja sitten alkaakin loma!

    VastaaPoista
  3. Tämä juhannus jää kyllä mieleen kulmyydestä..::)
    Upeita kuvia kauniista mökkimaisemastanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä vuosi on säiden suhteen ollut aika erikoinen ja mieleenjäävä.

      Poista
  4. Hienoja kuvia ja upeita näkymiä järvenselälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein istun terassilla ja vain katselen näkymää järvelle. Se on niin rauhoittavaa.

      Poista
  5. Ihania, rauhallisia ja niin mukavan suomalaisia kuvia <3

    Eiköhän se lämpö vielä sinnekin saavu. Jotkut kesät kyllä muistan erityisen koleina, mutta aina sinne sekaan on lämpimiäkin päiviä sattunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan myös yhden kesän kun odotettiin lämpimiä säitä. Tuli syksy eikä niitä lämpöisiä tullutkaan. Ollaan vaan optimistisia ja odotellaan :)

      Poista
  6. Onpas idyllinen mökkiranta ja koko mökin ympäristö!
    Juhannus on mennyt villasukat jalassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukkia minäkin käytän yleensä aina, varsinkin näillä keleillä.

      Poista
  7. Ihania kuvia ja tunnelmia mökkijuhannuksestanne!
    Tästä sainkin napattua monta hyvää maanpeitekasvivinkkiä meidän möksäpihalle, kiitos <3

    VastaaPoista