lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kesää kohti

Tänään meidän pihamaalla käännyttiin kohti kesää. Hain varastosta keinulle pehmusteet ja katoksen.


Muutkin kalusteet löysivät taas paikkansa. Pöytä jäi vielä ilman minkäänlaista somistusta. Täytyy jatkaa huomenna.


Aurinko laski metsä taa kun istuskelin keinussa hommat hoitaneena. Nautin niin tästä avaruudesta kun katse kantaa kauas.

Meillä tuo aitaus on jo lahoamispisteessä mutta eiköhän se yhden kesän vielä kestä.

Laventelin olen talvehdittanut leikkimökissä, samoin karpaattienkellon ja rosmariinin. Aika näyttää selvisivätkö.


Iirikset ovat viettäneet talven kasvihuoneessa juuttisäkkien alla. Nyt ilmojen lämmettyä vaihdoin harson peitteeksi. Ainakin osa on selvinnyt talven yli.


Palsternakkaa jäi muutamia kasvimaalle ja nyt puskevat elämää. Saatan kokeilla keittoa noista muiden juuresten kanssa.


Ostin narsisseja kolme kipaletta tarjouksesta. Joululta säilyneet mustikanvarvut korissa saivat ulkoportaille seurakseen kaksi keltaista kesän tuojaa ja yhden toin sisätiloihin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Siis nostaako iirikset talveksi ylös?

    VastaaPoista
  2. Ei toki kuulu nostaa. Mulla oli niin roskiintunut tuo iirispenkki että otin kaikki ylös ja istutin astioihin kun en keksinyt mihin olisin ne laittanut.

    VastaaPoista
  3. Tunnustelin myös parvekkeella, että alkaa olla niin lämmintä.... siivoushommat siis kutsuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuodenaika on niin juhlallista kun saa valmistella kesän tuloa.

      Poista
  4. Ihana maisema tuo lakeus, siinä silmä lepää:))
    Siivoushommat täälläkin kutsuu.

    VastaaPoista
  5. Todellaa kaunista...kelpaa tuossa istuskella ja ladata akkuja...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin vielä on niin alastonta kun mikään ei kasva mutta kohta vihertää :)

      Poista