perjantai 25. marraskuuta 2011

Perinteistä

Meillä on muodostunut jo pienoiseksi perinteeksi että ensimmäisen adventin viikonloppuna leivotaan ensimmäiset piparit. Taikinan tein eilen ja se sai levätä yön yli viileässä. Osa taikinasta yleensä päätyy suuhun jo ennen leipomista.

Laitan oheen ohjeen pipareille. Tuolla vanhan keskikoulun kotitalouskirjan ohjeella olen onnistunut saamaan aina sopivan näköisiä ja makuisia pipareita. Tosin osa noista sai taas uuninlämpöä vähän liikaa.


* * * *

Tänään laitoin jo kyntteliköt ikkunoille ja illalla sytytän. Saavat siinä loistella joulun yli loppiaiseen yhtäjaksoisesti.

* * * *



Tämän viikon kirpparikierrokselta lähti mukaani Arabian kaunis ruskea kippo, tai vati, mikä lie. Maksoin siitä 6 euroa, joka ei mielestäni ollut paljon ollenkaan.


Muistan joskus netissä nähneeni samanlaisen mutta en ole nyt ehtinyt vielä etsimään. Jos joku tunnistaa niin olisin kovin kiitollinen vinkkauksesta.

* * * *

Puutarhatöiden päätyttyä aloitin lenkkeilyt pii...itkän tauon jälkeen tiistaina. Tarkoitus on kolmisen kertaa viikossa kiertää reippaasti kävellen tuo 12 kilsan lenkki. Pari tuntia siihen uppoaa ja olo on ruhtinaallisen ihana lenkin jälkeen.

Hyvää 1. adventtia kaikille!     Heippa!

10 kommenttia:

  1. Hyvaa 1. adventtia myøs sinne. Rakastan Arabiaa ja kulho on tuttu, mutta nimea en tieda. Kylla joku kohta tietaa:) Tsemppia lenkeille.

    VastaaPoista
  2. Pitkät ovat sinun lenkkisi. Mutta varmasti on upea olo sen jälkeen. Toivon, että jaksat jatkaa tuota terveellistä tapaa.
    Hyvää Adventtia!

    VastaaPoista
  3. Irene; Kyllähän tuo lenkki aika pitkä on, mutta kun tien päälle lähtee niin samalla sitä kävelee vähän kauemmin niin ei tarvi joka päivä lähteä.

    Tein tuota samaa lenkkiä jo viime talven joten tuttu urakka. Keväällä kun puutarhatyöt alkaa niin taas lopetan.

    VastaaPoista
  4. Blogissani olisi sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  5. Tutunnäköinen keittokirja. Minullakin on sellainen ja siinä on tosi käypäsiä reseptejä, edelleen.

    VastaaPoista
  6. Tuo ruskea kuppi on arabiaa ja tuhkapukkina olen sen 70-luvulla ostanut

    VastaaPoista
  7. Piparit näyttävät herkullisilta! Itse olen tänä vuonna vähän myöhässä... taikinan tein tänään ja pipareita leivotaan sitten huomenna tai ylihuomenna :)

    Aika mahtavia kävelylenkkejä teetkin! Varmasti ihana olo kun saa raittiissa ilmassa kävellä omassa rauhassa.

    VastaaPoista
  8. Olisiko Ruska-sarjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo sitä Ruska-sarjaa näyttää olevan. Kiitos tiedoista ja hyvää kesän odotusta!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.