maanantai 6. toukokuuta 2013

Joko lämpenee?

Eilen käväistiin päiväseltään mökillä, lähinnä tarkistamassa vesijohtojen pitävyyttä. Mökki on ollut kylmillään talven. Keväällä vesien laitto putkistoon ja varaajaan tuo aina pientä jännitysmomenttia elämään. Tiivisteitä yleensä joudutaan vaihtamaan mutta tänä vuonna myös tiskipöydän alla oleva kupariputki oli haljennut syksyn asianmukaisista tyhjennystoimista huolimatta. No, se on jo korjattu ja nyt seuraillaan.


Jäitä oli vielä jonkin verran aivan rannalle saakka vaikka saaren toisella puolella oli täysin lähteneet. Kovin on kolean näköistä vielä.


Eilen roudasin taimia kasvihuoneeseen. Peittelin ne vielä harsolla ja yöksi vielä yhden peiton lisää. Tomaatteja en ole vielä vienyt kun ovat niin arkoja kylmälle. Yhtenä keväänä menetin monta tainta liian aikaisin aloitetun karaistuksen myötä.


Olen perkaillut perennapenkkejä ja ottanut talteen muutamia karkulaisia.

Viime yönä mittari osoitti aamuyöstä -2 astetta. Kuinkahan kasvihuoneessa on asukit tarkeneet? Täytyy kohta mennä tarkistuskierrokselle.

* * * *

Olen saanut haasteen Teijalta Ruskakalliolta. Lämmin kiitos huomioimisesta!

10 kommenttia:

  1. Mulla on jo kymmenisen tomaattia mullissa kasvihuoneessa. Pavut ovat laatikossa kasvarissa myös ja joitain kesäkukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä ollut niin kylmääettä ei vielä uskalla. Kasvihuoneessa on lämpömittari joka näytti juuri äsken +10 astetta. Eilen vastaavaan aikaan oli jo lähellä nollaa.

      Poista
  2. Ihanalla paikalla mökki :)
    liityinkin uudeksi lukijaksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Liityin myös sinun blogiisi lukijaksi.

      Poista
  3. Samaa sanon, että ihanalla paikalla mökki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä on mukava aikaa viettää kunhan säät lämpenee ja näiltä puutarhakiiruilta ehtii.

      Poista
  4. Kylmän näköistä onkin vielä sielläpäin, jäitäkin vielä,hrr.
    Mutta varmaan pian sielläkin lämpenee, kun on luvattu nyt lämpimämpää.
    Kivalla paikalla teillä onkin mökki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin pimeä päivä kun käytiin että yhtään ei olisi huvittanut jäädä. Säiden lämpiämistä todella odottelen.

      Poista
  5. Käypä vilkaisemassa blogissani, sinulle on siellä tunnustus!

    VastaaPoista