keskiviikko 2. elokuuta 2017

Onhan sitten talveksi

Ehkä koskaan aiemmin ei meillä ole ollut niin paljon tomaatin taimia kasvussa kuin nyt. Ensin talvella tuntui että niitä tulee edellisvuosia vähemmän kun kasvu hidasteli ja osa kuoli. Jopa makasiinin lämpimät seinustatkin on hyödynnetty tänä viileänä kesänä antamaan suoja ja tukea kasvustoiille.

Kurkut on tuotu ulos kasvihuoneesta myös kun eivät enää mahtuneet kasvamaan ja kitkeryyttäkin muutamissa kurkuissa on esiintynyt.



Keksin vihdoin noille tappurin vanhoille rautapyörille käyttöä kun tarvitsin lavaa ylimääräisille kasveille.


Kukka- ja parsakaalit ovat kasvaneet harson alla koko kesän. Suuremmat kaaret hankin kun kävivät edellliset pieniksi. Kastelutkin olen hoitanut suihkulla läpi. Joskus sentään availlut ja lannoitetta lisäillyt sekä perkaillut pahimmat vesiheinäkasvustot juurilta.


Kun kurkkasin sisälle niin ihan yllätyin. Olihan siellä pieniä nuppuja jo kehittynyt.


Nyt poistin harsot kokonaan ja seurailen josko ne pärjäisivät jo ilman. Samalla keräilin kaikki pienet pallukat maisteluun ja osan pakasteeseen.


Kokeilussa on tänä kesänä uusi tuttavuus, härkäpapu. Aloitti nyt kukinnan ja jännää nähdä millaisia palkoja se kehittelee.


Meillä odotellaan omaa perunasatoa maisteluun. Kukinta alkoi ja lupailee kohta juureen mukuloita. Emme ole ostaneet kaupasta varhaisperunaa ollenkaan vaan odotellaan omaa. Se tuntuu juhlavammalta tällä tavoin.


Kasvihuoneessa suippopaprika on jo kauan kehitellyt putkiloita mutta väri ei ole vielä antanut lupauksia punastumisesta.


Mansikat ovat kypsyneet ja joka toinen tai kolmas päivä siellä kyykitään selkä köyryssä. Onhan sitten talveksi taas mitä pakastimesta hakee.


Lopuksi vielä luppakorva pupujussi. Vanhin tyttäreni oli neulonut kummipojalleen suloisen pehmon. Poikkesivat kotimatkallaan viemässä sen pikku-Eerolle.


Petunia kehittelee uusia sävyjä. Tänä vuonna niitä ei paljoa kylvössä ollutkaan.

8 kommenttia:

  1. Meidän vähässä perunassa on jo rutto viennyt lehdet. Varsia enää on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi :( Meillä ei onneksi ole sellaista havaittu ainakaan vielä.

      Poista
  2. Mikä ihme on tappuri? Oli mikä oli, ainakin komeat pyörät siinä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lapsena nähdyn että riihellä viljoja sinne tappuriin syötettiin ja olkia tuli kaarella toisesta päästä ja joku masiina sitä piti käynnissä ja meteli oli kova.

      Poista
  3. Sinullapa on monenlaista kasvamassa ja kypsymässä siellä! Ihana saada oman maan satoa pöytään syksymmällä sitten :)

    Muutenkin mukavia tunnelmia blogissasi, jäänpä seurailemaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenlaista on kunhan ilmat lämpenisi. Tomaatin, ihan ensimmäisen tämän syksyn sadosta, lapsenlapsi sai maistaakseen. Me muut vielä odottelemme. Tervetuloa!

      Poista
  4. Kylläpä sinulla onkin mahtava puutarha. Meillä myös ensimmäisen tomaatit vasta nyt kypsyy. Perunamaaltakin ensimmäisen hain vasta viikonlopulla, enkä koskaan ole elokuussa pistänyt kättäni niin kylmään maahan.

    Mukavan eläväinen tämä sinun blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tomaatteja varmaan tänään saan ruokapöytään muutaman. On ollut hidas loppukesä tomaattisadon valmistumiseen.

      Poista