lauantai 28. tammikuuta 2017

Kevättä kohti

Niinhän siinä kävi että en malttanut ihan ilman siementilausta kevättä kohti kulkea. Ebayn kautta tilasin valkoisia pelargonian siemeniä ja samalla keltaisia kirsikkatomaatteja sekä valkoista lobeliaa.
Lobeliat olisi saanut kyllä lähikaupoistakin mutta kun silmään sopivasti sattui niin samallahan tuli.


Nettiä selaillessa löytyy aina muutakin mukavaa. Eräs antikvariaatti tarjosi houkuttelevan näköistä kirjaa.
No, posti toi kirjan ja sitä selaillessa totesin että ainut minulle kiehtova osuus oli juuri tuo kansi. Ei siellä oikeastaan ollut mitään sellaista jota toteuttamaan haluaisi lähteä.

Olen jo aloittanut ensimmäiset kylvöt. Chili, pelargonia "Garden Geranium White" ja lisää tähtisilmää sekä keijunmekkoa ovat jo päässeet multiin. Kokeilin chileillä, pelargonioilla ja tähtisilmälisäyksillä liotusta. Onhan mukava sitten seurailla edistääkö toimenpide itämistä. Aiemmin, ilman liotusta, kylvetty tähtisilmä on itänyt.


Kasvivaloja tekisi niin kovasti mieli. Olen selaillut sivustoja ja Tori.fi -tarjouksia. Jossakin blogissa näin puna-sinisen ledivalaisimen. Se kyllä kiehtoisi. Taidan kuitenkin päätyä pelkkien Fluora-loisteputkien ostoon koska varastossa on jo yksi joutilas valaisin tarkoitukseen sopivaksi. Täältä paikkakunnalta ei ehkä löydy vaan täytyy klikkailla netistä tarkoitukseen sopivat.

Pelargoniat olen kuljettanut sisätiloihin viileään ja valoisaan ulkoeteiseen. En ole vielä mitään muuta tehnyt kuin siistinyt kuivat oksat ja lehdet pois. Antaa nyt rauhassa virkistyä talvetuksen levosta.


* * * * *

Meillä on vähäiset lumet melkein hävinneet. Tuvan ikkunasta näkymät tammikuun päätteeksi jääköön muistoksi tästä talvesta. Toivottavasti ei enempää tulekaan. En ole hiihtoihmisiä ollenkaan.


Puolentoista tunnin lenkkeilyt kolme kertaa viikossa pitävät mielen virkeänä ja kropan kunnossa. Joka kerta se lähtö kuitenkin vaatii kovasti tahdonlujuutta. Kunhan kesä tulee niin saa siirtyä hoitamaan lenkit mökkimaisemissa. Siellä on vaan niin paljon viihtyisämmät maisemat.

8 kommenttia:

  1. Siemenen itämistä ja uuden elämän ihmettä on aina upeaa seurata. Millainen voima siemeneen kätkeytyykään!
    Ihanaa kevättalven jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti se into puskee päälle aina kevättä kohti mennessä vaikka syksyllä tuntuu että onko koko touhu turhan työlästä ja kiinnipitävää. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Onnea kylvöhommiin! Kiva kun sitten kesällä saa nauttia kauniista kukinnasta. Teillä on aika kesäisen näköistä. - Hyvää kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä maisemat on kuin maaliskuussa yleensä. Kiitos ja hyvää kevään odotusta sinullekin!

      Poista
  3. Nimenomaan kevättä kohden. Ihanat ekat kylvötkin olet jo ehtinyt tekemään.

    VastaaPoista
  4. Tänä vuonna aloitinkin tavanomaista aikaisemmin. Liekö syynä tuo vähälumisuus kun alkoi tuntua niin keväältä jo tammikuussa.

    VastaaPoista
  5. Onpas sulla ihanan tunnelmallinen blogi! (: Pitääpä jäädä seurailemaan, etenkin noita sun kukkias. Täällä nimittäin yksi puutarhasta (ja erityisesti pelakuille sopivasta verannasta) haaveilija nimittäin. Ensi kesänä en saa edes parvekkeelle kukkia, kun tulee julkisivuremppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoista pelargoniaa olen jo muutaman vuoden aikonut hankkia- Nyt ostin siemenet ja odottelen itävätkö. Vielä ei näy mitään. Pääpaino taimiasioissa on varmaan kin tänäkin keväänä kun kasvihuoneeseen pitää saada asukkeja sekä puutarhaan kukkia. Viime vuonna en ostanut kesäkukkia ollenkaan vaan kasvatin kaikki itse. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista