torstai 4. helmikuuta 2016

Kevättä kohti

Pelargoniat on talvehtineet kohtuullisen hyvin. Vaaleanpunainen, aikainen lajike, on kehitellyt ensimmäisiä nuppujaan.


Begonioista toinen kuolla kupsahti mutta tämä voimakkaampi yksilö selvinnee.


Viimevuotinen amaryllis innostui kyhäämään kukintoa päästyään uuteen multaan ja valoisalle ikkunalle.


Olen ottanut muutamia pistokkaita purppurajuorusta. Onhan nyt vähän liian aikaista mutta täytyy ottaa lisää jos eivät vielä jaksa kehitellä juuristoa.


Posliinikukka oli supistamisen tarpeessa. Otin osaa lasipurkkiin juurten kehittymisen toivossa.


Kylvämäni chilit ovat pinnalla ja eilen jo koulin ne omiin purkkeihinsa.


Viikonloppu sujui hoivaillessa näitä karvapalleroita.





Metsälenkillä osuimme riistamiehen jäljille. Oli siinä koiruleilla ihmettelemistä.


Kokeilin pitkästä aikaa omatekoista mysliä. Laitoin makeudeksi fariinisokeria ja rasvaksi vähän voita ja rypsiöljyä. Kuivat ainekset koostui kaurahiutaleista, vehnäjauhoista sekä erilaisista siemenistä. Paistovaiheeseen laitoin myös vähän puolukoita antamaan sopivaa kirpeyttä. Lopuksi heitin joukkoon vielä vähän rusinoita ja paloiteltuja kuivattuja persikoita.


20 kommenttia:

  1. Kivaa postaus; kevään tuntua. Se tuntuu niin mukavalta. Aivan ihanat koirat.

    VastaaPoista
  2. Vihreitä versoja...tästä se alkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin alkaa. Kyllä tuota pimeää kautta oli jo ihan tarpeeksi.

      Poista
  3. Ihanaa kevään ja kesän odotusta:)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Pimeän ja kylmän jakson jälkeen kaikki vähäinenkin viheriöinti tuntuu niin juhlalliselta.

      Poista
  5. Nupussa olevat pelargoniat kielivät ihanasti tulevasta keväästä! Tuo kuva koirasta kurkkimassa ulos ikkunasta on ihan kymppi <3
    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  6. Olen ihan kade pelargonien selviämisestä. Joka vuosi kokeilen talvehdittaa Pelargoneja, mutta sitten ne kupsahtavat aina viimeistään joulun jälkeen. Nyt on yksi hengissä, mutta pahoin pelkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkillinen tuonti normaaliin huoneenlämpöön ja ilman kuivuus helposti tappavat vaikka olisivat selvinneet tähän asti. Meillä on viileä ja valoisa kuisti jonne tuon ne ensin totuttelemaan lämpöisempään.

      Poista
  7. Nyt jo nuppuja! Kauniin ja keväisen vihreää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vaaleapunainen lajike tekee aikaisin nuppuja ja kukkia, kun taas punainen perinteinen kukkii myöhemmin kesällä.

      Poista
  8. Ihana nähdä nuppuja jo nyt, kevättä ilmassa :) Minä talvetin vuosi sitten ensimmäistä kertaa begoniaa ja se kuoli. Siitä kuitenkin kuoli vain maanpinnalla olevat osat, kun siirsin mukulan uuteen multaan ja kastelin, niin hienosti lähti kasvuun. Samaa toivon tänäkin keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jätin kuolleen yksilön vielä odottamaan kevättä, josko vielä se heräisi.

      Poista
  9. Söpöt hauvelit! Oho, sulla on jo nuppu pelargoniassa. Mulla ei. Ekaa kertaa niitä talvetin. Chilitkin ovat vielä kylvämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilit eivät nyt tunnu edistyvän ollenkaan mutta onhan nyt ollut niin vähän valoa käytettäviaaä että ei ihmekään jos ei edisty.

      Poista
  10. Kevättä näyttää siellä olevan ilmassa! Ikkunalaudoilla jo noin vihertää. Posliinikukat siis kasvattavat juuret ihan lasipurkissa! Täytyykin kokeilla. Minun posliinikukkani kaipaa pienentämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo olsiinikukka varmaan lähtisi suoraan maahan laitettunakin keväämmällä mutta on se näinkin onnistunut.

      Poista