sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lisää kasvuun

Nyt on tilaamani siemenet saapuneet maailmalta. Osan olen jo kylvänyt ja jotakin jätän ensi vuodeksi. Tomaatteja tulee kasvuun ainakin neljää lajiketta: Runkotomaatit Moneymaker ja Outdoor girl sekä kirsikkatomaatit Sweet Aperitif ja Sungold. Amppeli- tai luumutomaatteja vielä harkitsen. Niitä voisi vaikka kokeilla ihan tuoreiden siemenistä.


Keijunmekko on selvinnyt talven yli hengissä ja noista versoista aion ottaa pistokkaita. Kylvetyt siemenetkin ovat itäneet mutta pääsevät kukkaan hitaammin.


Vaaleanpunainen pelargoni puskee jo nuppuja. Valkoinenkin taisi selvitä ja punaiset ovat jo monen vuoden ikäisiä ja vahvimmin elossa.


Orvokki on jo osin kasvattanut oikeita lehtiä sirkkalehtien lisäksi. Kunhan nuo kukkaan pääsevät niin ehkä vien ne haudalle kevään ensi kukiksi.


* * * *

Pieni hankinta tuli viime viikolla tehtyä. Olen jonkin aikaa etsinyt sopivaa valaisinta tupakeittiöön. Nyt nappasi ja kirpparihinta oli vaivaiset 5 euroa. Tuosta tykkään...


Samalla vähän mööbleerattiin ja vanha puhelin sai siirron eteiseen


* * * *

Viikonlopulla tytär käväisi porukoineen. Virkeät koirulit jäi nyt ihan kuvaamatta.


Pieni hölkkälenkki aloitti taas viikon liikunnat. Virkisti ihanasti vaikka ristiselkä tuntuu jostain vähän äityneen niin että en täyspitkää lenkkiä viitsinyt juosta. Annan sen nyt rauhoittua ensin.

5 kommenttia:

  1. Vau, olet saanut keijunmekon selviämään hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä kuolleitakin ruotoja. Viime kesänä kokeilin pistokkaiden juurtumista kun latvoin siemenestä kasvatettuja. Yllättävän hyvin lähtivät kasvamaan ne katkaaistut latvat.

      Poista
  2. Mulla kans on juuri ja juuri hengissä vanha keijunmekko, mutta uusia taimiakin tulossa. Pelakuusi näyttää hyvälle ja taimet on virkeitä. Näistä viikoista eteenpäin alkaakin kylvöviikot itse kullakin. Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  3. Ihana vanha puhelin sekä tosi hieno kirppislöytö! Sehän istuu kuin nenä päähän:) Viileässä monet kesäkukat selviävät talven yli.

    VastaaPoista