lauantai 27. joulukuuta 2014

Talo tyhjeni taas

Joulu on ohi ja arki alkanut. Meillä kuusi koristeltiin tänä vuonna poikkeuksellisesti jo muutama päivä ennen aattoa. Toinen tytär oli sopivasti viikonloppuna koirienhakureissulla ja sai homman hoitaakseen.


Oli ihana joulu kun sai nähdä kaikki lapset joulun aikaan kotosalla. Toinenkin tytär kavereineen kävi myös jo viikonloppuna kun työt kutsuivat aattona ja välipäivinä. Poika asustaa lähempänä ja piipahtaa useammin.


Nyt taas talo tuntuu niin tyhjältä kun kaikki ovat lähteneet ja isännän kanssa kaksistaan aikaa vietetään.


Jouluruusu on minulle uusi tuttavuus. Istutusastiana sillä on kiva jalallinen ja metallinen, vähän erilainen  kuin tavanomaiset.

Amarylliksessa taas on tuo sydänkoriste sellainen että saatan kehitellä sellaisia hyasintti-istutuksiin ensi jouluna. Siinä on yllättävästi käytetty materiaalina vanulla täytettyä villakangasta. En olisi kyllä itse tuota oivaltanut.

Molemmat kukat sain muualta kun itse kyhään aina hyasinteista asetelmat.


Auringon kaari on nyt lyhimmillään kun laskee tuonne naapurin taakse.


Nämä vehnätypyt toivat iloista säpinää jouluun. Tuossa tarkastelevat lähtövalmisteluja ja aprikoivat varmaan että ollaanko mekin lähdössä.


Parin viikon paussi lenkkeilyssä on katkaistu. Kävin tässä illansuussa puhdistamassa keuhkot puolitoistatuntisella hölkkälenkillä. On taas niin tyytyväinen ja freesi olo.

15 kommenttia:

  1. Mukavia välipäiviä teille :)

    VastaaPoista
  2. On teillä upeat tilat siellä, suuri sali vai tupako on? Mukavaahan se on, kun nuoriso käy. Samat tunnelmat täälläkin.
    Koirat tuovat eloa arkiseen elämään...vaikka lapset onneksi asuvat lähellä ja käyvät usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo sali on vähemmällä käytöllä. Jouluna oikeastaan vaan oleskellaan ja muulloin toimii läpikulkuhuoneena kamareihin. Tupa on iso ja toimii yhdistettynä olohuoneena ja keittiönä.

      Poista
  3. Todella tunnelmallista ja jouluisaa on kodissasi. Meilläkin lapset perheineen viettivät joulua kanssamme vanhinta poikaa lukuun ottamatta, joka oli joulun töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi ja jouluvalot tuovat ihanan hämyisän tunnelman.

      Poista
  4. Ihanat koristeet! Hyvää loppuvuotta sinulle Lezzie!

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  6. Talo tuntuu tosiaan tyhjältä juhlien ja juhlavieraiden lähdettyä. Onneksi arkeen tottuu nopeasti.
    Mukavaa loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä tottuu aika nopeasti. Kiitos samoin!

      Poista
  7. Olipa sinulla taas kauniita kuvia. Lenkkeilyn ja kaikenlaisen muunkin liikunnan aloittamista minäkin suunnittelen, kunpa jaksaisin myös toteuttaa suunnitelmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista käskytystä kyllä saa käydä läpi että tien päälle tulee lähdettyä, mutta se fiilis lenkin jälkeen on niin mahtava.

      Poista
  8. Teillä on niin tunnelmallista;) Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista