sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kasvimaan antia

Tänään urakoin sipulit maasta koska sääennuste on lupaillut sateita tuleville päiville. Nyt oli oikein sopiva sää ja joutilas päivä moiseen puuhaan. Kottikärryllinen kelta- ja punasipulia odottelee nyt levittelyä varaston lattialle. Saavat naatteineen kuivahtaa ennen jatkokäsittelyä.

Urakoin samalla koko kasvimaan puhtaaksi rikkaruohoista. Kyllä nyt taas silmä lepää...


Pitkiä kurkkuja on tullut ihan riittämiin. Olen taas säilönyt niitä liemeen kun ei tuoreena pysty niin paljoa käyttämään.

Jossain keskustelupalstalla epätietoinen kyseli pitkien kurkkujen säilömisestä. Minä käytän hommaan ihan avomaakurkkujen säilötettä aiempien vuosien tapaan.


Porkkanat ovat imuttautuneet niin lujasti maahan että täytyy talikon avulla autella irti. Niitä on kyllä kasteltu enemmän kuin koskaan muina kesinä mutta ei ehkä kuitenkaan riittävästi.


Pidän porkkanoista paistettuna ja rakuunalla maustettuna kaikkein eniten. Pieni tujaus vaaleaa viinietikkaa viimeistelee paistoksen.


Olen hoitanut kesän lenkkeilyt mökkimaisemissa. Siellä on mukavampi juoksennella kuin kotona.

Olimme viikonloppuna jälleen yhden yön siellä. Aurinko paistoi ihanasti vaikka syksyn tuntua väkisinkin on ilmassa.

16 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia kasvimaaltanne nouseekaan!
    Rakuunaporkkanat ovat minunkin suurta herkkua, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanat paloittelen pakkaseen kaikki kun nostan ne syksyllä ylös. Olen havainnut että puhdistus käy tuoreena, juuri maastaotettuna, paljon helpommin kuin kellarisäilytyksen jälkeen. Lisäksi niitä on niin helppo käyttää pakkasesta.

      Poista
  2. Samaan tulokseen tulin minäkin ja niin nyt sipulit varstossa saasitten odottaa jatkoa, ei ainkaan pääse sade niitä huuhtelemaan, jos sitä nyt joskus meilläkin sataa. Otin myös koko kasvimaalta rikkaruoho tupsuja pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sitä sadetta jo tulla vähän jokaiselle ja kyllä maa sitä tarvitseekin. Kasvimaa näyttää ihanalta kun vielä tässäkin vaiheessa vaan jaksaa vielä putsailla...

      Poista
  3. Mahtava määrä satoa talven varalle, kyllä noita nyt kelpaa talvella popsia ja muistella kesää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanoita kaipailinkin jo keväällä kovasti. On se kumma että kaupan porkkanoita en vaan tule käyttäneeksi vaikka ovat varmaan ihan yhtä hyviä. Meillä nuo kasvimaan tuotteet ovat kyllä täysin luomua.

      Poista
  4. Upea sato ja hienon näköinen kasvimaa. Meidän läntti on ollut niin hunningolla koko kesän, ettei se sen enempää kuvattavassa kunnossa kuin kovin tuotteliaskaan, paitsi rikkaruohoja. Ensi kesänä sitten...

    VastaaPoista
  5. Onneksi talven lumet aina peittää hetkeksi rikkaruohot. Tosin en kyllä talvesta pidä mutta puolensa silläkin. En minäkään joka vuosi ole saanut tuota kitkemishommaa aikaiseksi mutta nyt jotenkin jouti paremmin kuin ennen.

    VastaaPoista
  6. Hei ja kiitos kivasta blogista!
    Sähköpostiosoitteesi ei taida olla enää voimissaan.
    Lähettelin sinulle sellaista, kun huomasin hauskan yhteensattuman jonkun edellisen postauksen kuvissa.
    Minulle tuli kuitenkin samantien "lontoonkielinen" paluuposti, jonka poika arveli olevan ilmoitus siitä, että osoite ei ole käytössä.
    En viitsi täällä ruotia tuota juttua enempää, mutta siitä kuvasta selvisi se, mitä olin jo vähän aavistellutkin: taidetaan asua, tai te ainakin mökkeillä saman järven ympärillä. Mahdatko olla peräti kotoisin aivan näiltä nurkilta:-) T: länsirantalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mökki on niissä maisemissa mutta asumme naapurikaupungissa, teiltä länteen, jonne mökiltämme on vain puolen tunnin ajomatka. Länsirannalta aikoinaan etsimme kovasti mökkitonttia mutta päädyimme sitten eri vaiheiden jälkeen kärnäläisiksi.

      Poista
  7. Ihana kasvimaa ja aivan ihana tuo mökkimiljöö

    VastaaPoista
  8. Kirjoitan nyt kuitenkin tänne, kun ei tuo sp.yhteys onnistunut. Noin arvelinkin tuon mökkipaikan olevan. Oltiin pari vuotta sitten yksillä viiskymppisillä Ahvenniemessä ja ohi lipui se saunalautta, josta täälläkin oli kuva.
    Nyt sitten katsoin sitä hautausmaakuvaa ja päättelin vain, että täältähän se on. Näytin sitä pojallekkin ja vilkaistuaan hän sanoi: "siinähän on meidän hauta".
    Ja toden totta, miehen vanhemmat ja veli löytyvät sieltä.
    Itse en jotenkin ollut tajunnut katsoa sitä ollenkaan sillä silmällä. Näin se on pieni tämä maailma:-)
    T: länsirantalainen

    VastaaPoista
  9. Kaunis puutarha ja vau, mikä sato! Ihana syödä itse kasvatettua lähiruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekasvatetussa on tosiaan jokin iso viehätys.

      Poista