torstai 24. lokakuuta 2013

Syystöiden päättelyjä

No nyt on saatu syksyn puutarha- ja varastosiivoustyöt jotakuinkin päätökseen. Joitakin varastoja vielä ehtii varmaan läpikäydä kevyesti ennen talven tuloa.
 

Kuivaaja pilkistää pihaantulotien oikealla metsikön reunassa

















Viimeisin urakka olikin iso. Olen viikkotolkulla siivoillut pihapiirimme ulkopuolella olevaa entistä kuivaajaa. Kuljetin sieltä roskia polttotynnyripuolikkaaseenkin. Paperikeräyskontitkin saivat osuutensa ja samoin pienmetallikeräys. Mitään "aarretta" ei noista tiloista löytynyt jos ei oteta lukuun muutamia potkukelkkoja.

Isäntä teki kuorman suurimmista romuista ja vie roinat pois kunhan keräyspaikan portit aukeaa. Nehän eivät olleetkaan auki tänään vaan maanantaisin ja keskiviikkoisin,  iltapäivisin muutaman tunnin.


Tänään aloitin sitten talvikauden lenkkeilyt jotka on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa. Samalla silmäilin pajukkoja teiden varsilla. Lauantaina olisi tarkoitus mennä pajukurssille ja materiaalit ovat vielä hakusessa.

Mökillä on käyty viikonloppuna päiväseltään ja laiturikin on nostamatta. Onneksi vähän vielä lämpeni. Ei haittaa vaikka sataakin.

18 kommenttia:

  1. Tunnustan että meidän syystyöt on vaiheessa, pihkura sentään, en ole oikein kunnossa, joten jaksaminen sitä sun tätä, ehkä sitten taas huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti nuo syystyöt ottavatkin aikaa. Ehkä ne ei ole niin kiintoisaa kuin kevät- ja kesätyöt.

      Poista
  2. Ei ole meidänkään kaikki syystyöt vielä tehtynä.
    Omppupuussa on vieläkin lehtiä vaikka kuinka paljon.
    On ne sitkeesti kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen urakoinut noita syystöitä pala palalta niin urakka ei tunnu niin suurelta.

      Omenapuu säilyttää kyllä pitkään lehtensä. Meillä se on ulkorakennuksen takana niin lehdet eivät sotke onneksi pihapiiriä.

      Poista
  3. Minäkin olen joskus ollut pajukurssilla. Paju on ihana askartelumateriaali, vaikka se ei kunnolla taipunutkaan minun hyppysissäni. Lienee harjoituksen puutetta.

    Mukavaa viikonloppua SInulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerran pienen rikkoutunen amppelikorin purkanut ja koonnut uusista pajuista, mutta alusta alkaen en ole tehnyt. Kiinnostaa oppia tekniikka aloituksesta.

      Poista
  4. Tuollaiselle pajukurssille olisi mukava mennä, mutta minun kädet ei vaan tykkäisi siitä....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pajukurssi nyt sitten ei vielä toteutunutkaan kun ohjaaja oli mahataudissa. Se siirrettiin myöhempään ajankohtaan.

      Poista
  5. Ahkera olet! Pajutöitä olis varmaan aika mukava tehdä, luusin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kesäajaksi aina joitakin urakoita jotka vien läpi. Tuo viimeinen siivousurakkakin oli keskeneräinen pitkään kun en joka päivä sinne ehtinyt.

      Kaikki luonnonmateriaalin käyttö on mielenkiintoista.

      Poista
  6. Pajukurssi olisi tosi kiva! Olen tehnyt pajuruukkuja, tekniikan itseoppien kirjoista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan sitenkin olisin tuon tekniikan oppinut. Päivän kestävä kurssi oli vain 10 euroa joten ajattelin samalla näkeväni muitakin asiasta kiinnostuneita ja saavani joitakin vinkkejä sitenkin.

      Poista
  7. Varmasti on hyvä mieli, kun on saanut ison urakan pois päiväjärjestyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyvä mieli tuon jälkeen. Ensi kesäksi otan taas uusia urakoita ja toteutan ne hissukseen. Yleensä nuo urakat ajoittuvat syksylle kun puutarha ja mökkeilyt vievät ajan kesäaikaan.

      Poista
  8. Meillä on syyshommat vielä ihan kesken. Tai luulin jo olevan haravoinnin osalta valmista, vaan eipä olekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kävimme jälleen kerran haravoimassa mökin pihamaan. Kummasti niitä lehtiä vaan löytyy vaikka puut näyttävät jo tyhjiltä.

      Poista
  9. Onpa ihanan tunnelmallista siellä teilläpäin! Ihania kuvia, tulen tuoksu kantautui tänne asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo roskien poltto olikin aivan mukavaa hommaa. En ole pitkään aikaan sitä puuhannutkaan.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.