lauantai 2. helmikuuta 2013

Sillä sipuli

Sipulin tuoksu ei ole niitä miellyttävämpiä tuoksuja asunnossa ollenkaan.


Meillä sitä nyt on ollut, eilen hyvinkin vahvana, mutta nyt jo vähän hellittänyt.


Yhdestä blogista sain vinkin sipulin kuivatuksesta. Pilkoin muutamia sipuleita ranskistentekokapistuksella ja laitoin verkon päälle kuivumaan. Uunissa en viitsi kuivatusta hoitaa, vaan yritän näin luomusti ilman energiaa.

* * * *

Kaikki kylvetyt siemenet eivät ole itäneet. Laitoin osaa vintille kylmäkäsittelyyn ja toivon että se herättäisi eloa niihin. Hope so!


Vaaleanpunaisen kesäbegonian siemenet vihdoin tulivat. Onneksi tilasin reilummin eli 200 siementä. Kovin vähäiseltä näyttää tuo 50 määrä pussissa.

* * * *



Olen tänään asennellut siskon konetta uusiksi kun päivitykset eivät ottaneet luonnistuakseen. Seurailen samalla asennuksen edistymistä kun päivittelen tätä blogiani.

Tällaista tänään...   :)

9 kommenttia:

  1. Sipulin tuoksu ei ehkä ole miellyttävimpiä, mutta se on hyvin terveellistä. Vanha neuvo on laittaa halkaistu sipuli yöpöydälle flunssa-aikana, se pitää pöpöt poissa. Väitetään myös, että kuorimaton sipuli huoneessa tekee saman ja jotkut sijoittelevat sipuleita ympäriinsä.

    VastaaPoista
  2. Aika usein käytimme sipulimurskakäärettä, kun lapsilla oli alkava korvatulehdus. Pilkottua sipulia sullottiin johonkin pussukkaan, tennissukkaan vaikka :), sukka korvalle yön ajaksi - aamulla oli särky poissa. Haju oli kyllä aika tyrmäävä.

    VastaaPoista
  3. Mulla on nyt itänyt kaksi pelargonian siementä. Vau! Vielä on monta purkkia tyhjänä...

    VastaaPoista
  4. Sipulia voi kyllä käyttää aika moneen sairauteen ja ruokiin melkein kaikkiin.
    ja se on kaikenkukkuraksi niiin hyvää, vaikka haju onkin voimakas!

    VastaaPoista
  5. cheri, caijsa, harakka; Meillä ei ole käytetty koskaan rohtona sipulia, ainoastaan ruokiin.

    Olen itse kasvattanut sipulit ja siksi yritän saada niitä säilymään mahdollisimman paljon. Pannuhuone on kyllä sopivan kuiva ja lämmin paikka mutta silti niitä tuhoutuu jonkin verran talven säilytyksessä.

    my life; olen pelagoniaakin kylvöstä kasvattanut joskus, mutta en tänä vuonna. Kyllä ne varmaan muutkin itävät kunhan ehtivät.

    VastaaPoista
  6. Sipuli ei tuoksu ehkä miellyttävälle mutta hyvää se on :) Kohta pitää minunkin ensimmäiset siemenet kylvää...

    VastaaPoista
  7. Isäni hoiti flunssa sipulimaidolla ja tosi kiperässä tilanteessa nukkui hillosipulit kainalossa. Muistelen, että isä oli useimmiten hyvin terve.

    Hauska muistutus, että vintille voi viedä kylvöksiä kylmäkäsittelyyn. Aina ei ole pakko tunkea hankeen tai jääkaappiin.

    VastaaPoista
  8. Isäni hoiti flunssa sipulimaidolla ja tosi kiperässä tilanteessa nukkui hillosipulit kainalossa. Muistelen, että isä oli useimmiten hyvin terve.

    Hauska muistutus, että vintille voi viedä kylvöksiä kylmäkäsittelyyn. Aina ei ole pakko tunkea hankeen tai jääkaappiin.

    VastaaPoista
  9. Minä pidän sipulin tuoksusta. Valkosipulin tuoksu taas saa aivastelemaan ja silmät kirvelemään.
    Kevään ensi airuieita jo purkeissa sirkkalehdillä. Ihanaa.
    Kauniita talvipäiviä!

    VastaaPoista