sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kasvuja

Niin siinä kävi että syksyllä keräämäni keijunmekon siemenet eivät itäneet. Epäilen että alkusyksyn pakkasen puraisut kukintoihin saivat tuon aikaan. Keräsin kukinnot vasta myöhään syksyllä.


Onneksi löysin kätköistäni  vanhoja siemeniä. Jopa pari vuotta vanhat siemenet lähtivät itämään. Niitä nyt hoivailen hartaudella, jotta omien siementen jatkumo keijunmekolla säilyisi.


Latva-artisokan taimet ovat näivettyneet lähes jokainen. Minulla ei ollut taimimultaa joten tein sekoituksen laihasta seulotusta puutarhamullasta ja kesäkukkamullasta. Ilmeisesti ne eivät pitäneet siitä ollenkaan.


Kävin viime viikolla yhdellä kranssikurssillakin. Idea oli se että käytetään vain varastosta löytyviä vanhoja aineksia. Omani värkkäsin jonkinsortin mattolangasta pajukranssin ympärille. Somisteeksi pujottelin rautalankaan laatikon pohjalta puuhelmiä ja vähän pitsiä rusetiksi.

Jotenkin kevätkaudella ei syty enää niin kranssiaskarteluihin kuin syksyllä. Menin kuitenkin kun kurssi ja materiaalit olivat ilmaisia.

* * * *

Päivityksiin tulee näillä näkymin parin viikon viive. Lähden siskoni kanssa viikon mittaiselle lomalle Teneriffan maisemiin... 

5 kommenttia:

  1. Ihania pieniä taimenalkuja jo siellä :)
    Oikein hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvää ja lämmintä matkaa! Siellä on juuri karnevaalit menossa.

    VastaaPoista
  3. Aurinkoista matkaa! Me kävimme siellä viime keväänä:)

    VastaaPoista
  4. Mari; kiitos!

    My Life; kiitos! Ne karnevaalit ovat ilmeisesti nyt saaren pohjoisosassa. Me menemme Los Cristianokseen, saaren eteläosaan.

    Tarutikki; Kiitos sinullekkin! Olimme viime talvena vastaavaan aikaan Puerto de la Crutzissa. Nyt kokeilemme eteläosaa. Pyrimme etsimään uusia paikkoja vaikka jo käytyyn paikkaan olisi myös kiva palata.

    VastaaPoista