sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kaikenkarvaisia vieraita

Viikonloppuna meillä oli koko jälkikasvu kavereineen yhtäaikaa kotona. Lisäksi kummallakin tyttärellä oli perheensä eläinasukit mukanaan.


Fiia-tytsyn tulo on aina yhtä vauhdikas episodi. Viritin kameran valmiiksi saadakseni tulon edes jotensakin  filmille.


Toisen tyttären kisuli Toffee oli aivan ensimmäistä kertaa mukana.


Silmät ymmyrkäisenä pallero tutkiskeli asuntoamme. Meidän Pate-kissa oli päästetty ullakolle, jossa se muutenkin viettää mielellään aikaa. Ajatuksena oli että uusi tulokas saa rauhassa tutustua uuteen ympäristöön.


Illan mittaan Toffee jo makaili lattialla. Vielä ei uskallettu tutustuttaa sitä meidän kovin reviiritietoiseen Pate-herraan vaan jätettiin se toiseen kertaan.


Fiiakin heitti levoksi kun oma luukätkö verhon takaa oli löytynyt ja kaluttu.

* * * *

Nyt ovat kaikki jo palailleet koteihinsa.

Uusi viikko ja arki voi taas alkaa. Huomenna ehkä käväisen tavanomaisen kirpparikierroksen.


6 kommenttia:

  1. Meillä myös oli hulinaa, kun melkein kaikki lapset olivat täällä mammalassa. Voi tuo Toffee on aivan kuin meidän Niilo<3 Mukavaa alkuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikkoa! Ihania lemmikkejä ja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Ihania söpöliinejä ja hauska tuo oven takaa kurkistus, aika menoa varmasti :)

    VastaaPoista
  4. Ihania vieraita :)
    Täälläkin ollaan lähdössä kirpparikierrokselle ....

    VastaaPoista
  5. Nice post. I was checking constantly this blog and I am impressed!
    Extremely helpful information specially the last
    part :) I care for such information much. I was looking for this certain
    info for a very long time. Thank you and good luck.

    " http://goo.gl/JYZyo rent apartment in santa monica "

    Here is my weblog: rent apartments in santa monica

    VastaaPoista