perjantai 14. tammikuuta 2011

Ensimmäiset kylvökset

Tänään posti toi Siemenvesalta pelargonian siemeniä pussin (Horizon-ryhmä 'Light Salmon' vaalea lohenpunainen), kun en mistään saanut Mårbackan siemeniä. Samalla tilasin myös amppelitomaatin ja porkkanan siemeniä.  Porkkanaa nyt saa mistä vain mutta tulipahan samalla.



Pelargonian siemenet pääsivät jo multaan. Talvehtimassa olleista sääkukan (tähtisilmä)kukinnoista keräsin siemeniä myös ja laitoin kelmun alle multaan. Nyt vain suihkuttelua päivittäin etteivät pääse kuivahtamaan.

En tiedä sääkukan talvehtimisen onnistumisesta mutta viime vuoden kokeilun perusteella ainakin siemenet niistä lähtevät hyvin kasvuun. Itse sääkukat joutuivat pakkasen puolelle ja ainakaan siksi eivät onnistuneet. Tuskin siis tänäkään vuonna vaikka plussapuolella ovat olleetkin.

Lisävaloa idätettävät saavat parista loistelampusta joiden annan palaa yötä päivää edellisen vuoden tapaan.


Viime keväänä totesin että helmikuulla kylvetyt sääkukat olisivat voineet ehtiä paremmin alkukesän kukintaan jos ne olisi kylvetty jo tammikuulla, siksi laitoin jo nekin multaan.

Nyt vain sumutellaan ja odotellaan .....

Helmikuun alussa laitan petuniat.

Hyvää viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihan rupesi täälläkin multasormea kutittamaan :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista puuhaa tuo kukkien kasvattaminen siemenesta asti itse.On ihana seurata kasvua.
    Mukavaa viikonloppua sinne Suomen lumiseen talveen

    VastaaPoista
  3. Minulle tuli myös simentilaus :) Kohta ruvetaan kylvöhommiin...

    VastaaPoista
  4. No täällä onkin jo päästy kylvöhommiin. Joskus olen kans noita pelargonin siemeniä laittanut ja kyllä niistä kasvoikin jokunen kukkanen.
    Hienosti keijunmekkosi on selvinnyt, toivon mukaan jatkaa kasvuaan kesällä:)

    VastaaPoista