torstai 28. lokakuuta 2010

Viimeisiä viedään

Viime kesän tomaattisato on kohtapuoliin naposteltu. Ihmeen hyvin kaikki täysin vihreinäkin kerätyt tomaatit kypsyivät sisätiloissa. Makuunkaan sisälläkypsytys ei vaikuttanut, ainakaan negatiivisesti.  Tuo kasvattamani lajike oli hieman miedompaa happamuudeltaan kuin kaupan tomaatit joten pieni lisäkirpeys sisäkypsytyksessä vain paransi makua. Paljon säilösin niitä loppukesästä myös soseeksi, koska ylitarjontaa kypsyvistä oli aika-ajoin runsaastikin.


Keväällä kasvatin itse taimet sisätiloissa. Taimia oli aluksi runsaasti mutta alkukesän karaistustoimenpiteet verotti niistä jonkinverran. Runkotomaatti oli lajikkeeltaan Hortus "Moneymaker". Muita pikkutomaatteja olikin vähemmän ja syöty jo aiemmin.

Kirjaan tänne blogiin muistiin näitä kasvatusasioita että voin seuraavina vuosina verrata aikaansaannoksiani ja välttyä jo tekemiltäni virheiltä.

4 kommenttia:

  1. Oman kasvattaman sadon korjaaminen on nautinnollista.Ja syöminen vielakin enemman.

    VastaaPoista
  2. Omat tomaatit maistuvat paaljon herkullisimmilta kuin kaupan ties mistä kotomaasta matkanneet.
    Töissä mummojen kanssa olemme pitäneet sellaista muistelo/terapia kasvimaata kitke suorinvartaloin. Teetätin työkeskuksessa sellaiset kasvulavat,joissa kasveja voi hoitaa vaik' rollaattoriin tukeutuen.
    Pirtsakkaa perjantaita!

    VastaaPoista
  3. Etsin heti Sinun blogisi kun tulit vierailulle!
    Kylläpä minua nauratti kun huomasin että tämä onkin sellainen blogi jossa olen pistäytynyt kun olen kurkkuani myöten täynnä omaan sekasortoiseen elämääni ja blogiini.

    Täällä sinulla on niin rauhaisaa ja siistiä, sielu lepää, panenkin tämän nyt tuohon seuraamiini esille, jos se sopii Sinulle?

    VastaaPoista
  4. Maria Veikontytär; laita vain seurantaan, sopii minulle :) Hyvää alkanutta viikkoa !

    VastaaPoista